perjantai 30. marraskuuta 2012

Mun pikkuveikka.








Koska toisinaan on ihan jees viettää perjantai-ilta kotona. Tekee välillä tosi hyvää. Vaikken määkään paljon aikaa tykkää kotona viettää, mutta nyt just en ois mihkää jaksanu lähteekkää. Tässä muutama hurmaava otos perjantailta, enjoy! Kuvissa mukana mun pikkuveli, Eemeli. Vaikka se onkin iha kauhee apina, mutta kyllähän mää sitä rakastan. Ainaki tänään.

Iida<3

torstai 29. marraskuuta 2012

Iida & Jenny.

En osaa aloittaa tänään. En tiedä mitä kertoisin ensiksi, miten purkaisin ahdistukseni ensimmäisenä. 
Kerronko siitä, kuinka vihaankaan talvea. Kuinka vihaan sitä pistävää kylmyyttä, joka melkeinpä pakottaa sut pysymään neljän seinän sisällä. 
Toisaalta, voisin jatkaa loputonta kertomusta siitä, kuka mä olen. Ja mitä mä pidän sisällä. 

Iida on päällisinpuolin onnellisen näköinen, helmikuun viimeisenä päivänä 17.vuotta täyttävä naisenalku, joka käy Hatanpään lukiota musiikkilinjalla. Iidalla on koulussa hyvä fiilis, välillä väsyttää ja välillä hassututtaa urakalla. Iidalla on monia tärkeitä ja läheisiä ystäviä, parhaana kärjessä on Emmi. 
Iida on tyttö, joka rakastaa kahvia, aurinkoa ja kynttilöitä, halaamista, huulirasvaa ja hellyyttä, laulamista, kitaransoittoa ja kirjoittamista. Iida on haaveilija, jonka todellisuudentaju saattaa toisinaan hämärtyä. Iida on herkkä ja empaattinen, lämmin ja hölmö, muumimamman luonteenpiirteitä omaava hassutus Annalasta. 

Se on Iida, jonka moni tuntee. Ja sitten on se Iida, josta ei moni tiedä, mutta joka on yhä olemassa. Kutsutaan tätä Iida kakkosta nimellä Jenny, mun toisen nimen mukaan. 
Jennyllä on paha olla. Sitä ahdistaa ja itkettää. Sen elämässä on hyvin vähän aihetta hymyyn. Jennyllä on pakkomielle ruuasta, se vahtii päivittäin syömisiään eikä se aina suostu edes syömään. Jenny on menossa psykologille maanantaina, mutta ei omasta tahdostaan. Iida sen sinne pakotti. 

Nämä kaksi persoonaa elää mussa, ne taistelee vallasta. Oon kuningatar ja nää persoonat on mun prinsessoja. Mun omaksi onnekseni Iida näytti olevan viellä vahvoilla. Mutta Jenny iskee aina. Se kaivautuu aina esiin, mun heikoimmilla hetkilläni. 
Eli sillon kun oon yksin.

Iida<3

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Maybe someday, I will smile too.

Pilvilinnoissa eläminen on hohdokkaampaa, kuin tosielämä. Pilvilinnassa sulla on aina hyvä olla, eikä oo turhaa stressiä tai murheita. Pilvilinnassa sä voit saada kaiken mitä sä haluat, kovin vähällä vaivalla. Pilvilinnassa kukaan ei itke, ja sääkin hymyilet kilpaa auringon kanssa.
Sitten sä tiput. Tiput alas ja alas, kokoajan alemmas. Kun humalatilassa. Laskuhumala yllättää odottamatta ja sitten mikään ei oo enää niin ruusuista kun oli aiemmin.

Mä itse oon ollut ihan loputon haaveilija ja uneksija, pikkutytöstä alkaen. Oon mielummin pitänyt yllä mielikuvitusmaailmaa kun kohdannut todellisen maailman. Todellisuus on karu, kova, kylmä ja saa sut itkemään. Miksi valita se, kun voit elää jossain paljon paremmas paikassa? Mun pilvilinnat on rakkautta, ystävyyttä ja kauneutta varten. Mun pilvilinnassa mulla on täydellinen kroppa, eikä ongelmia. Mutta sadutkin loppuu joskus. Mä herään ja mua itkettää.
Todellisuuskin voi toki olla iloista. On päiviä, jollon nautit elämästäs ja mietit, ettei mikään vois olla tän paremmin. On mullakin niitä päiviä. Mutta... harvemmin.

Määkin olin joskus semmonen, että mä hymyilin. Kokoajan hymyilin, nauroin ja levitin hyvää tuulta ympärille. Mutta en mä enää osaa. Mä kadotin sen osan ittestäni. Oon alkanut taas löytää sirpaleita, palasia siitä tytöstä. Muttei sitä ikinä saa takaisin, ei täysin kokonaan. Etsinnät jatkuu.
Mutta mä en enää turvaudu pilvilinnoihin, mä en aijo paeta todellista maailmaa. Todellisuus tuntuu vähän turhan kovalta pehmeiden unelmien rinnalla. Joten kohdataan elämä sellasena kun se pitää. Kaikella on tarkoituksensa. Ehkä määkin vielä joskus hymyilen sillätavalla kun ennen.

Iida<3

tiistai 27. marraskuuta 2012

You make me happy


Ei mulla oo oikein muuta tänää c:
Hyviä illanjatkoja sinne jonnekkin, missä kukin tätä ikinä lukeekaan.
Iida<3

maanantai 26. marraskuuta 2012

Rakkautta ja halauksia

Iltapäiviä ihanat (:

Mun kirjotusinto on huipussaan, muttei mulla oo oikein kirjotettavaa. Hartiat ja lihakset yleensäkkin huutaa yhä hoosiannaa lauantain keikan jäljiltä ja eilen illalla mun kroppa sano sopimuksen irti ja teki musta vuodepotilaan. Ei sinänsä haittaa, koska näköjään (kuten useimmiten mun sairastuessa) kyse oli yhden illan jutusta ja tänään on ollut huomattavasti parempi olo.
Koska mulle sattu tämmönen mukava koeviikko kohdalle, niin oon vapaalla tänään, huomenna ja vielä keskiviikkonakin. Kouluun meen vasta torstaina uuden jakson alkaessa.

Tää kuullostaa mun omissa korvissakin jo oudolta, mutta mä oon alkanut taas saamaan elämästä kiinni, ainakin jossain mielessä. Mun ympärillä on kaikesta huolimatta ihania, rakastettavia ihmisiä, jotka välittää musta ja uskoo muhun. Jotka ei jätä mua ja joihin voin luottaa. Virheet kaunistaa, ja onneks kukaan niistäkään ei oo täydellinen. Tulis kauheita paineita :D
Kaikenlisäks oon saanu tutustua ihmiseen, josta on tullut mulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeä. Ehkä mä taidan alkaa nauttia mun elämästä, vaikeuksista on aina selvitty ja yön jälkeen koittaa aina aamu.

Rakkautta ja haleja, ootte ihania!
Iida<3

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Turmion Kätilöt huudattaa.

Huomenta muruset (:

Eilinen Turmion Kätilöiden keikka oli aivan HUIKEA. Paino sanalla huikea. Oli eka kerta kun näin TK:n livenä eikä mun odotuksia petetty, päinvastoin. Porukka oli iha fiiliksissä, moshattiin ja nyrkit heilu, tää tytsy oli iha eturivissäki (;
Noilla keikoilla parasta on ehdottomasti fiilis, koska kaikki vetää täysillä eikä ajattele sitä miltä ne näyttää. Venailen täällä jo seuraavaa, toivottavasti sallittua keikkaa, oli aikalailla elämäni parhaita kokemuksia potenssiin kymmenen.
Ja sen kaiken riehumisen seurauksena iski päälle mieletön euforian tunne (jos se noin kirjoitetaan)
ja mä tajusin taas yhden asian. Kyllä tää tästä. Kyllä mä saan olla onnellinen. Ja kyllä mä pärjään.

Rakkautta kaikille, muistetaan joskus olla armollisia itsellemme <3
Iida<3

" Tampereella on kyllä kaikkein kauneimmat naiset. Jokainen mies, jolla on kaunis tamperelainen muija huutaa!"

lauantai 24. marraskuuta 2012

Liebster!

Heissunsaa ja lauantaita! Alkajaisiksi....

Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, jolla on alle 200 seuraajaa.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. 3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Eli kiitokseni tästä menevät siis Riinalle joka palkinnon mulle antoi (:
Itse lahjoitan kyseisen palkinnon Julialle,  Johannalle, Nellalle, Nancielle & Hennalle!

Mun lauantaihin kuuluu Turmion Kätilöiden keikka jota lähden tossa pian seuraamaan, Pakkahuoneelle siis suuntaan! (: Ilmestykääpi paikalle jos kiinnostaa ja on rahaa, lippuja saa varmasti vielä oveltakin, ja hintahan oli n. 20-23e
Kirjoittelen pitempää tekstiä illemmalla, nyt pitää rientää!

Iida<3

maanantai 19. marraskuuta 2012

Mustat sukat- jokaisella

Heijsun (:
Nyt tuleekin vähän enemmän tekstiä, kun sain vihdoin ajateltavaa. Kiitokset tästä ponnekkaasta ideasta menee Katjalle! <3
Aloitetaan vaikka tästä kuvasta: 

Katja esitti historian tunnilla tähän kuvaan liittyvän mielipiteen, joka mulle itelleni ei ollut juolahtanut mieleen. Ehkä mä oon vähä jälkeenjääny ja blondi, mutta mä tosiaan aloin ajatella asiaa vasta tänään. Me naiset "vaaditaan" noita ylläolevia asioita, mutta silti.... Jos mies tekee noin muille tytöille, on naiset väistämättä mustasukkasia. Eikä kannata yrittää ajatella "ei en mää oo" koska kyllä, ihan varmasti jokainen on edes jonkinverran. Minä itsekin, myönnän. Me sanotaan noin ja kyllä, mun kohdalla paikkaansa pitävä, mutta silti, kuinka moni voi käsi sydämellä vannoa ettei toi kuvassa esitetty lausahdus tosielämässä vihlaisis, edes vähän?
Niinpä.
Joten siis, itse kannatan ajatusta, että tyttö ja poika voivat olla vain ystäviä, ehkä jopa parhaita kavereita, mutta silti, se on tehtävä hyvin selväksi sille, kuka lopulta sun kanssas seurustelee. Mä oon ehkä tehnyt sen virheen aikanaan, mutta myöhäistä katua. Ainakin opin kaiken kantapään kautta.

Iida<3


lauantai 17. marraskuuta 2012

Ollaan yhdessä epätäydellisiä.







Lauantain naamakehvoilut on iha jees....
Oon oppinut taas tärkeitä asioita, toiset kantapään kautta. Elämässä tehdään virheitä, se on väistämätöntä, osa kasvua. Niitä tehdään silloinkin, kun niiden tekemistä yritetään vältellä ja lopputulos voi olla kaaottisempi kuin osasi kuvitella. Näin on käynty myös mulle. Finally.
Mä rakastan mun lähellä olevia, enkä mä aijo enää satuttaa niitä. Virheistään oppii, sen oon määkin tehnyt. Joten te kaikki, jotka tätä postausta eksyy lukemaan, niin älkää murehtiko turhia huomisesta. Mä yritän tehdä sen itsekin. Koska huolien kanto mielessä on lopulta stressaavampaa kun osais ees kuvitella. Ollaan yhdessä epätäydellisiä.
Iida<3

Music of my life.

Heijsun : 3

Koska huonona bloggaajana en oo saanut mitään taas hetkeen aikaan, niin nyt tulin kirjottelemaan. Ilmoittaakseni, ettei kovinkaan kattavaa postausta oo tulossa vieläkään. Eilen vietettiin tyttöjen kanssa iltaa ja sen seurauksena suunnistankin nyt tästä suihkuun. Ajattelin silti tehdä kunnon biisilistan tänne ja lisätät postaukseen kappaleita, jotka on mulle tosi tärkeitä, tavalla tai toisella. Tyylilajit ja biisit eroaa toisistaan varmaan huomattavasti, mutta ainakin niistä saa jotain käsitystä musta. Joten, joo enjoy (:

Iida<3
Ps. Koitan ottaa nyt itteäni niskasta kiinni ja kirjoitella vaikka huomenna paremmin.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Äidin tyttö.

Mulla on taas semmonen tunne, että voisin tatuoida mun otsaan isolla: " I´m sorry".
Ihan vaan siksi, että mulla on maailman paras äiti. Maailman paras äiti, joka ei tiedä mun elämästä yhtään mitään. Se luulee tietävänsä, muttei se oikeasti tiedä. Ja mua hävettää olla näin huono tytär.
Ja jos se tietäiskin, miten mä saisin sen ymmärtämään, että se ei oo tehnyt mitään väärää. Ettei tää johdu mitenkään siitä. Miten mä saisin sen tajuamaan, että mä rakastan sitä, vaikka mä oonkin tämmönen?
Mun äiti ansaitsis niin paljon parempaa. Mä tiedän, että tänään on isänpäivä, mutta isän ja mun suhde ei oo niin läheinen, että murehtisin tätä samaa ongelmaa. Takaisin äitiin.
Äidin ja mun suhde kehittyi vasta vuoden sisällä, meillä oli edellisvuosi tosi vaikea, mutta nyt me ollaan päästy semmoseen seesteiseen harmoniaan, semmoseen todelliseen äiti-tytär-suhteeseen.
Äiti on aina mun tukena, eikä se pakota mua kouluun jos mua jonain aamuna itkettää nousta sängystä. Silti, mä en voi kertoa sille, etten jaksais syödä, etten jaksais olla kotona, vaan haluisin juosta ulkona koko yön, ettei tarvis herätä siihen pahaan oloon johon herään joka yö. Mua oksettaa olla näin salaileva, näin sisäisesti ruma tytär. Mutten mä vaan voi tuottaa äidille sitä tuskaa joka mulla on päällä. Sillä oman äidin tuntien, mä tiedän, että se murehtis mun tilannetta päivin öin. Se viettäis unettomat yöt ja olis pois töistä, jotta se vois vahtia mua. Mä tunnen sen. Me ollaan liian samanlaisia. Eikös sitä sanota, että sellainen lapsi millainen vanhempi.

Iida<3

Iskänpäivä vol. 2








Heipsunsaa ja mukavaa isänpäivää c: Kuten eilen kertoilin, niin me vietettiin sitä iskän kanssa jo eilen, koska työt pakotti sen tänään tien päälle. Annalas meidän isänpäivä näytti tänään tältä, kun mun mummi ja vaari tuli syömään. Tehtiin äidin kanssa ruokaa ja panostettiin muutenki tohon ulkoiseen olemukseen kattauksen osalta, soittelin vähä kitaraaki noille höpöille c:
Semmonen semirento mutta juhlava isänpäivä, ei valittamista. Tää oli tämmöinen pikainen info vaan, eipä mulla sen kummempia.

Iida<3

lauantai 10. marraskuuta 2012

Iskänpäivä fiiliksellä.

Heijpsun saa : 3

Marraskuun tunnelmia:
- Oon jälleen täydellisen addiktoitunut kynttilöihin, tää sama toistuu joka vuosi syksyn aikaan...
- Appelsiinit tuoksuu hyvälle
- Pelkään lähestyvää joulua
- Mun jokainen hajuvesipullo lähenee loppuaan ja se pistää vituttamaan
- Mulla on kauhea stressi päällä, mikä ei varmaan yllättänyt ketään
- Suklaakakku on syntisen hyvää ja se pistää vituttamaan.
- Lyhyesti: Mua vaan vituttaa

Tänä lauantaina en oo kauheesti ehtiny murehtiin syntyjä syviä. Vietettiin koko päivä iskällä tuolla Nekala hoodzeilla aikaista isänpäivää, sillä se ei huomenna oo mahdollista. Eli isänpäivä meidän tyyliin: syötiin ranskalaisia ja suklaakakkua, pelattiin Black Opsia ja Mario Karttia Wiillä. En valita, joskus näinkin ja sitäpaitsi, en olis jaksanukkaan mitään hienoa "ravintolaruokaa" tai vastaavaa. Meidän isänpäivä oli meidän iskän näköinen (:
Iida<3

perjantai 9. marraskuuta 2012

Säälittävän sairas.

Iltoja murut <3

Koska eilen tuli kirjotettua melko suoraan ja avointa tekstiä, niin ehkä tänään rauhotun. Ehkä mun olis aika kuunnella itteeni ja selvittää, mitä haluun tältä elämältä. En tiedä, mitä sivuvaikutuksia on panadolissa, mutta mulla on nyt tosi levollinen ja rauhaisa olo. Ihan kun leijuisin pilvissä. Ehkä se johtuu vaan siitä, että näin pitkästä aikaa Roopen tänään. Sain purkaa mun sydämeltä painon, sain puhua ihmisille, joka ymmärtää mua. Ja se rakastaa mua silti, vaikka oon ihan hullu.
Mun on silti pakko viitata eiliseen avautumiseen, ihan vaan, koska oon saanut kuulla asiasta näin jälkeenpäin. Mutta kaikille tiedoksi, etten kirjoita noin suoraa ja henkilökohtaista tekstiä siksi, että hakisin huomiota tai sääliä. Mä kirjotan noin, koska tää on mun blogi, jota lukee mun ystävät. Ihmiset, joita rakastan, joista välitän. Kirjottaminen on aina ollut mulle terapiamuoto, ja jos en saa purkaa mun ajatuksia tänne, niin on se kumma. Jos jotakuta ei kiinnosta, niin älkää lukeko. Niin yksinkertaista se on.

Tämmöset asiat ei ehkä oo maailman helpoimpia. Ja valitettavaa kyllä, kukaan ei oo täydellinen, en siis mäkään. Ihmiset tekee virheitä elämässään. Ja niin oon mäkin tehnyt ja tulen luultavasti tekemään niitä vielä paljon. Mä en pyydä muilta kuin ymmärrystä. Edes yrittämistä. Tiedän, ettei näitä asioita voi ymmärtää, ei aina tarvitsekaan. Mutta yrittäkää edes. Koska mä en jaksais enään ottaa vastaan valittamista siitä, miten säälittävä huomiohuora mä oon. Mun onglemat on ihan mun omia, ei kenenkään muun. Peace and Love.

Iida<3

torstai 8. marraskuuta 2012

Mä oon painoton ja heikko.

En ikinä uskonu, että alennun tähän. En ikinä uskonu, että alennun puhuun tästä näin säälittävän avoimen ruikuttavasti. 
Mutta nyt se sen teki. Nälkä, ahdistus ja täydellisyyden tavoittelu kaatoi mut sänkyyn, kaato mut kesken bussimatkan. Horisontti häilyy epävarmana ja vaihtaa edelleen paikkaa. Se huojuu, pyörii ja saa mut tunteen oloni painottomaks. Painottomaks. En oo ikinä tuntenut itteäni näin heikoks. Mä tarviin muiden apua siihen, että pääsen jaloilleni, ei mulle voi käydä niin. Ja mua pelottaa vastaanottaa sitä apua. Oon koittanut ajatella järkevästi, miettiä, mikä vois olla pahinta mitä tapahtuu. Mitä pahaa voi tapahtua, jos hakee apua ja parantuu? Äiti ei saa tietää. Muttakun mä en halua parantua. En vielä, mä haluan saavuttaa tällä jotain. Joten nälkäkuuri jatkukoon. Kuullostan kipeältä, sairaalta, hullulta, mutta sitähän mä oon. Mun aivoissa kytenyt liekki syttyi roihuamaan ja se sammutti sen pienen toivon kipinän. Mun elimistö yrittää estää, se hylkii tätä muutosta. Se laittaa vastaan, kun oksennan, se tekee musta väsyneen, etten jatkais. Mutta mulla on oma tahto, jota ei kroppa määrää. 
Oon väsyttäny itteni tähän, kuume nousee ja buranat tekee musta vaan sekavamman. Oon oikea riitasointu, mä en halua parantua vielä, mutta mä en silti halua jatkaa näin. Mä pelkään olla yksin kotona, salaa toivon sitä. Mä haluan nähdä ihmsiä, salaa ahdistun siitä enemmän ja enemmän. Yks kahvikupillinen voi laukasta sen, etten mieti koko loppupäivänä kun sitä ylimäärästä kalorimäärää mun kropassa.
Miks kaikki pitää aina tehdä vaikeimman kautta? 

Iida<3

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Äiti, kiellä sitä tulemasta enää.

Here I go again...
Se iskee salakavalana nurkan takaa, täysin yllättäen, odottamatta. Se sulkee syliinsä ja keinuttaa kuin lasta keinussa, se kuiskailee korvaan valheita ja saa sut uskomaan jokaiseen sanaan mitä se kieleltään päästää. Ja sen nimi on Ahdistus.
Olin jo hetken siinä uskossa, että oon päässyt siitä yli. Että se on kadonnut, ottanut vähemmän sijaa mun elämässä. Ja mä olin väärässä, jälleen kerran. Se valloittaa mun pään ja saa olon tuntuun niin pahalta, pahemmalta kun muulloin. Se tuntuu kuristusotteelta kaulassa tai hukkumiselta. Se saa pään pyörälle, horisontti vaihtaa äkisti paikkaa ja seinät hivuttautuu sua kohti, kuin jossain skitsossa unessa.
Ahdistus saa mut uskomaan asioita, jotka ei pidä paikkaansa. Se saa mut uskomaan, että syöminen on pahasta, että mä pärjään ilmankin. Se saa mut uskomaan, että kaikki vika on mussa, mä olen syypää kaikkeen pahaan mitä ympärillä tapahtuu.  Ja mä uskon, mä luotan siihen.
Ahdistus ei jätä mua rauhaan, se tunkee mun uniin, saa mut näkemään painajaisia. Mä en halua sitä, mä haluan että se lopettaa.
Äiti sano sille, että lopettaa.

Iida<3

maanantai 5. marraskuuta 2012

Otsikoimaton maanantai






Juuh elikkäs, koska eilen tuli niin pään tyhjentävää tekstiä niin tänään olin kuvapainotteisempi. Nää kaikki on nappastu 10 minuuttia sitten, joten ei sen kummeman laatusia ollut luvassa :D Luen tosiaan ranskaa samalla kun kirjotan tätä ja katon telkkaria... Äippä oli onneks ihana ja teki hyvää iltapalaa, banaanipirtelöä ja mandariiniä <3 En tykkää banaanista normaalisti, mutta tuo oli oikein hyvää nom nom.. : 33

Mutta tosiaan, jos koittaisin keskittyä tohon ranskaan (ainakin kohta). Illan jatkoja ihanat <3
Iida<3

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mä en pyydä anteeksi enään.

Koska oon taas herännyt oikeesti jollain asteella eloon, niin tulin kirjoittamaan miltä se tuntuu.
Se on perseestä. Sillä mä en halua elää tässä maailmassa missä elän nyt.
 Äiti istuu sohvalla ja katsoo dokumenttia syömishäiriöstä samalla kun se kehuu kuinka "meidän Iidalla on aina ollut ruokahalua". Salaa mä toivon, että se havahtuu huomaamaan, mitä täällä oikeasti tapahtuu. Että sen ainoalla tyttärellä ei todellakaan oo hyvää ruokahalua. Suurin osa musta kuitenkin toivoo ettei se saa tietää, ettei se huomaa että mulla ei ookkaan kaikki hyvin.
Tuhoan itteni suojellakseni rakkaita totuudelta. Totuudelta, että prinsessatkin itkee joskus. Oon aina ollut semmonen, muiden hyvinvointi ennen mun omaa. Siteeraten erästä ystävää, mun sanavarastosta pitäis pyyhkiä sana "anteeks" kokonaan pois, käytän sitä aivan liikaa. Ihan kun pyytelisin anteeks olemassaolooni. Mulla ei oo anteekspyydettävää, mulla ei oo syitä tehdä näin. Ja silti, mä saan tästä ikään kuin järjetöntä mielihyvää. Mielihyvää siitä, että muhun sattuu ja että satutan muita satuttamalla itteäni.
Mä pyydän vaan, että koitatte ymmärtää. Koitatte ymmärtää miks mä teen näin ja mitä pyrin saavuttamaan. Parasta apua on vaan kuunnella ja olla tukena, se toimii aina. Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka paljon arvostan mun lähellä olevia ihmisiä. Oon ehkä tyhmä ja typerä, ehkä mun ajatusmaailma on vääristynyt, mutta mä yritän parhaani. Mä yritän oikeasti saavuttaa sen kaiken takasin, mitä olin joskus. Ei voi täysin rakastaa toista jos ei rakasta itseään.
Mä en aio pyytää enään anteeks sitä mitä mä olen ja miksi mä synnyin. Mä en aio enään antaa muiden murskata mun itsetuntoa olemattomiin. Mä aion keskittyä sen kasvattamiseen, mä aion voimistua ja olla onnellinen.
Mä aion opetelle hymyilemään ilman että poskia kiristää.

Iida<3

Ps. Eilisen pyhäinpäivään vedoten, muistakaa kertoa jos välitätte jostain ihmisestä. Tulee aika, jollon et voi tehdä niin.



Toivepostauksena toiveet.

Heijsån (:

Koska on sunnuntaiaamu ja tylsyys painaa toistaiseksi päälle, niin mä ajattelin tulla kirjotteleen toivepostausta. (: Lyhyesti kerrottuna, mun perjantai kului Tuulalla, meitä jäi mun lisäks yöks Rasmus, Miro ja Eino, nukuttiin sitten samassa siskonpedissä kylkikyljessä ja unen laadun todisti tää viime yönä nukuttu 11h. :D Eilisilta vietettiiinkin mummilla mun serkkujen kera ja siitä lisään kuvia ainaki facebookkiin, ja varmaan sitten tännekkin illemmalla!
Eli, toivepostauksena oli anonyymi, joka toivoi postausta unelma asioista esim. unelmahiukset, unelmakengät jne. Ajattelin tän toteuttaa sitten weheartit.comin kuvilla ja parilla lauseella jokaisesta. Vuorossa siis kahdeksan unelmaa.

Unelmahiukset.
Tumblr_mcy72civ9m1reqkvpo1_500_large
Löysin täydellisen kuvan mun unelmienhiuksista! Toi väri vois olla tummempi, mutta haluisin siis kuvanmukaisesti pitkät, laineelliset hiukset. Valitettavasti toi projekti saattaa kestää viel miljoona vuotta, mutta aina saa haaveilla... :D

Unelmakengät. 
Tumblr_mc3br30xxv1riao04o1_500_large
Jos joku ei vielä tiedä, niin rakastan kenkiä ihan yli kaiken :D  Korolliset kengät etenkin on vieny mun sydämen, mutta kuten sanottu, arkisin mut tavoittaa maihareista ja kesällä tennarit/ballerinat on kovassa käytössä.

Unelmakaupunki. 
Tumblr_maaviajo891r937ipo1_500_large
Kuten varmaan huomattu, niin Pariisi & Ranska on vienyt mun sydämen 6.vuotta sitten. Viva la France!
<3

Unelma-asunto.

Tumblr_mbrg2efbiw1r9m6hho1_500_large
Koska oon semmonen iänikuinen prinsessa, haluisin asua mahdollisimman ylellisen hienosti yms. muuta :D Suuret kaupungit on mun juttu, joten tää kuva ois aivan täydellinen.
Tumblr_m878a8wcpk1r18rg0o1_400_large
Mutta toisaalta, en panis tämmöistäkään asumusta pahitteeksi. Unelmia saa olla, sillä epäilen vahvasti ettei kumpikaan näistä tuu tällä maailman taloustilanteella toteutumaan.

Unelmakroppa.
557751_427106504015418_1685894488_n_large
Kuullostaapa turhamaiselta, mutta oikeesti, haluisin näyttää tältä, ainakin tästä osaa vartaloa. Tatuoinnit on intohimo, ja luultavasti, kun sellaisen aikanaan hankin, niin vapaata kroppatilaa jää aika vähän... :D

Unelmatyö. 

En löytänyt kun tämmöisen kirjan kuvan, mutta siis haluaisin lapsipsykologiksi. Torey Hayden, kirjan kirjoittaja, on itse psykologikoulutteinen erityisopettaja joka kirjoittaa kirjoja lapsista, joiden kanssa on työskennellyt ja joilla kaikilla on aina ongelmien takana jotain suurta joka selviää kirjan lopulla. Ite tykkään lukea näitä kirjoja, ja mun päämäärä on joskus olla samanlainen.

Unelmahääpuku. 
Tumblr_mcy0e5r8mv1rkqyxso1_500_large
Mun oli pakko laittaa tää kohta, koska oon aina halunnu naimisiin, semmoset kunnon prinsessahäät :D Mä tiedän jo millasen hääpuvun haluan, ainakin tällähetkellä, mutta sellaista kuvaa ei mistään löydy, mutta tää osuu sinnepäin semi lähelle.

Unelmamies. 
574561_10151184881521095_1603201676_n_large
Ei tarvii ees perustella, oonko mä vaativa...? En..............

Semmosta, eli siis tää oli toivepostaus, toivottavasti tyydytti (: Sunnuntainjatkoja!<3

Iida<3

perjantai 2. marraskuuta 2012

Infoa mielentilasta.

Huomenta rakkahat, ihanat <3

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, niin tälläista pientä hiljaiseloa saattaa ilmetä, koska mun päässä ei kuhise yhtäkään idean poikasta tai ajatusta, jonka tänne voisin jakaa.
Asteittaisia auringonsäteitä on silti mun synkkään mieleeni pilkistänyt, ja uskon, että se on ympärillä olevat ihmiset. Mulla on niin paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä, joiden kanssa voin jutella ja jotka auttaa mua selviytyyn arjen haasteista, jotka nekin tuntuu välillä ihan ylivoimaisilta.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pahemmaks mun olo muuttuu. En osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta näin siinä on käynyt. Vaikka nyt on vasta marraskuun toinen päivä, niin loppujenlopuks kuukausi sujuu yllättävän nopeasti, ja ennenkun huomaankaan, istun psykologin huoneessa ja saan purkaa kaiken ahdistuksen ja sekaisuuden sinne. Puhdistautua, poistua huoneesta uusissa voimissa. Tai, niin mä ainakin toivon käyvän. Kuka tietää.

Halusin vain pitää teitä vähän ajantasalla, luulen, että lauantaista tulee kuvamateriaalia, niin kirjotan isompaa postausta sunnuntaina. Hyvää viikonloppua, ootte ihania.

Iida<3