sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Äidin tyttö.

Mulla on taas semmonen tunne, että voisin tatuoida mun otsaan isolla: " I´m sorry".
Ihan vaan siksi, että mulla on maailman paras äiti. Maailman paras äiti, joka ei tiedä mun elämästä yhtään mitään. Se luulee tietävänsä, muttei se oikeasti tiedä. Ja mua hävettää olla näin huono tytär.
Ja jos se tietäiskin, miten mä saisin sen ymmärtämään, että se ei oo tehnyt mitään väärää. Ettei tää johdu mitenkään siitä. Miten mä saisin sen tajuamaan, että mä rakastan sitä, vaikka mä oonkin tämmönen?
Mun äiti ansaitsis niin paljon parempaa. Mä tiedän, että tänään on isänpäivä, mutta isän ja mun suhde ei oo niin läheinen, että murehtisin tätä samaa ongelmaa. Takaisin äitiin.
Äidin ja mun suhde kehittyi vasta vuoden sisällä, meillä oli edellisvuosi tosi vaikea, mutta nyt me ollaan päästy semmoseen seesteiseen harmoniaan, semmoseen todelliseen äiti-tytär-suhteeseen.
Äiti on aina mun tukena, eikä se pakota mua kouluun jos mua jonain aamuna itkettää nousta sängystä. Silti, mä en voi kertoa sille, etten jaksais syödä, etten jaksais olla kotona, vaan haluisin juosta ulkona koko yön, ettei tarvis herätä siihen pahaan oloon johon herään joka yö. Mua oksettaa olla näin salaileva, näin sisäisesti ruma tytär. Mutten mä vaan voi tuottaa äidille sitä tuskaa joka mulla on päällä. Sillä oman äidin tuntien, mä tiedän, että se murehtis mun tilannetta päivin öin. Se viettäis unettomat yöt ja olis pois töistä, jotta se vois vahtia mua. Mä tunnen sen. Me ollaan liian samanlaisia. Eikös sitä sanota, että sellainen lapsi millainen vanhempi.

Iida<3

2 kommenttia:

  1. Voi sua :( musta sun kannattais kertoo sun äitille :)tiedän että se ov varmasti vaikeeta mutta voin sanoo että kannattaa vaan kertoo jos uskaltaa. Meinaan on itelläkin asioita joita ei oo kertonu vaikka olis varmaan täytyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai, muttei se oo kovin helppoa... :(

      Poista