tiistai 30. lokakuuta 2012

Non, je ne regrette rien.

Iltapäivää ihanat.
Mun kirjotusinto on hiipumassa nyt aivan täysin. Oon kirjottanu blogiin aikapaljon mun omia ajatuksia ja tunteita, mutta tällähetkellä niistäkään ei saa mitään järkevää irti. Jos pitäis jotain sanoa, niin tilanne ei oo muuttunu suuntaan eikä toiseen. Sellasina hetkinä, kun ajattelen, että joo kyllä mä vielä selviän ja pärjään, niin aina eteen tulee uus este, uus haaste, josta pitäis päästä. Tällähetkellä mulla ei oo mitään motivaatiota edes yrittää hilata persettäni uusien haasteiden yli.
Joten siis, blogin puolella voi valitettavasti ilmetä pientä hiljaiseloa. Katotaan mitä tulee viel tapahtumaan.
Mulla on kaikesta huolimatta ihanat ja valovoimaiset lukijat, kiitos siitä <3

Au revoir!
Iida<3


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ei tästä pääse yli eikä ympäri.

Heipsun (:

Eilen illalla oli tosin parasta seuraa, Tuula ja Karo tuli tänne, tehtiin ruokaa, juteltiin, laulettiin Singstaria & käytiin keskustassa. Ajettiin takasin meille ja katottiin telkkarista tuleva kauhuleffa Mirrors. Mun mielestä paska leffa, mutta kullakin mielipiteensä tietty (: Hengellisten keskustelujen mittari taas täynnä, juteltiin Tuulan kanssa viel ennen nukkumaanmenoo ties mistä. Kimi änki sitten meidän väliin, sulosinta ;__; 
Aamulla herättiin väsyneinä, kiitos kesäajasta siirtymisen menin rytmissä ihan sekasin :--D Katottiin sitten aamupalaa syödessä TV7 Evankeliumin sanomaa tai jotain semmosta, ah x))

Oon huomannu tässä viikon mittaa, että mulle on kehittynyt joka päivälle semmonen sunnuntaikooma-vaihe.
Lagaan kokoajan, väsyttää, enkä jaksa keskittyä mihinkään. Sitäpaitsi, just kun luuli päässeensä jaloilleen, niin paha olo iskee taas kun nyrkki naamaan. Iha kauhee olo kokoajan, tuntuu ettei mikään pysyis sisällä. 
Ei tästä pääse yli eikä ympäri. 

Sunnuntainjatkoja nyt sinne kuitenki, paperi ja kynä kutsuu mua houkuttelevasti <3
Iida<3

lauantai 27. lokakuuta 2012

Oot valona mun tiellä, silloin kun on vaikeaa.

" Sä oot kerran jo nähnyt, miten tää maailma romahtaa. Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas. 
Sä oot kerran jo luullut, ettet tuu koskaan toipumaan. Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaan. 
Niin mä voin luvata, että aina lopulta sä selviit mistä vaan." 


" Mä olen kyllästynyt niihin... voimiin, jotka ohjailee mun elämää. Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa" 


 " Miten mä sain sen päähäni, että elämä ois raskas kantaa? Että mun hartioillani, lepäis kaikki tän maailman murheet. Voi tätä traagisuuden määrää, jota mitenkään ei voi selittää. 
Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu. "  



" Olet vapaa sielu, koruton, vähäeleinen. Myöhään ymmärsin sen, minä hiomaton, heijastus peilien. Ei kohtausta, ei näytelmää, ei mitään, vain lupaus elämä jatkuu. En ole enään varma siitäkään, toivottavasti niin tapahtuu."  



 " Niin kaunis on hiljaisuus ja kauniimpaa on kaipaus. Kun muistoissa hetken olla saa, niin silmän isku on ikuisuus. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy salaisuus, sielu on surusta suunnillaan, kun ei rakkainta nähdä saa." 



 "  Yksi uneton yö ja se tuntuu taas että sinua tunne en. Monta kyyneltä vielä kai vuotaa saa, minä valvon ja ajattelen... Sitä surujen määrää, sitä surujen määrää jonka sinulta sain. " 



 "  Jos sua ei ois ollut, niin olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut, mitään en ois muuttanut. Ohikulkijat luulee, minun seinille puhuvan. Tyhjyyteen ne sanovan mun kuulee, sua aina rakastan. "

Iida<3


perjantai 26. lokakuuta 2012

Ei mun suunnitelmissa ollut avun tarve,

Heipsun (:

Kuten moni on varmaan lukenut facebookista, niin kyllä, lunta saatiin taas maan täydeltä yön aikana...
Itehän en tykkää talvesta yhtään, joten siis tää vuodenaika ei tosiaan ollut odotettu. Kokoajan palelen muutenki, en kaipaa mitään -20 asteen pakkasia :--D

Sain tosiaan psykologiajan varattua nyt itelleni. Tuun katuun tota viel miljoonia kertoja tässä välissä, koska "eihän mussa ole mitää vikaa"- ajatus hiipii sillontällöin mun päähän. Ajanhan sain tosiaan joulukuulle.
Joulukuulle.. Mä tarviin sitä nyt.

No mutta, sainpahan kuitenkin ajan. Ehkä mun elämän yks vaikeimmista teoista, niin hullulta kun se kuulostaakin. Ei tässä näin pitänyt käydä. Iida ja psykologi kuuluu samaan lauseeseen vaan ammattihaaveen puolesta.
Ei mun suunnitelmissa ollut avun tarve.
Iida<3

torstai 25. lokakuuta 2012

I`ll never let you go.

Jos voisin tehdä tekemättömäksi asioita, tekisin.
Jos voisin perua sanojani, peruisin.
Jos voisin palata takaisin ajassa, palaisin.
Onko mitään menetettävää, jos menettää sen kenestä eniten välittää.
Onko millään enään mitään väliä.
Olit mulle tärkeintä ensi hetkistä alkaen. Ja olet sitä yhä. Mä rakastin sua. Ja mä rakastan yhä.
Tunteitaan ei voi muuttaa, mutta niitä voi kontrolloida. Ja mä pystyn tekeen niin,
Anna siis mulle mahdollisuus, älä jätä mua yksin.
Sä lupasit.

"I`ll never let you go<3"

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kiitoksen velassa.

Mulla ei ollut eilen aikaa, eikä oikein ees halua kirjoittaa tänne, samaa paskaa ois tullut ladottua kumminkin, jos suoraan ilmaistaan. Kaikki päivät toistaa itseään, mielentila on pohjimmiltaan aina sama- itsesääliä, pettymystä, hiljaista itkua ja kipua.
Tänään oon saanut nauttia pienistä auringon säteistä. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Aurinko näytti nassunsa pilvien takaa tänään iltapäivällä. Niin myös kuvainnollisesti, sillä sain tekstiviestin lukiopsykologilta joka lupasi ottaa yhteyttä perjantaina keskusteluajan varaamiseksi. Nyt voin sanoa ihan rehellisesti, että tuntuu hyvältä.
Saan toivottavasti asiantuntevaa ja auttavaa apua, eikä mun tarvitse potea syyllisyyttä siitä, että vuodatan kaiken mun läheisille ihmisille. Saa nähdä kauanko tätäkin "onnen tunnetta" kestää, mutta suunta on ainakin oikea.
Mä rakastan mun elämää. Mä rakastan ihmisiä jotka siihen kuuluu enemmän ja vähemmän. Ja mä haluan kiittää kaikkia siitä, että ootte jaksanu tukea mua tähänkin asti. * Iida poistuu*

Iida<3

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sä kerrot, päivänvalo pelottaa.







Mulla on nyt niin epäonnistunut olo. Koulupsykologille meno ei ookkaan enää niin yksinkertainen juttu. Toivon, että voisin purkaa mun ahdistusta ja pahaa oloa, mutta luin, että psykologi on velvollinen viemään tietoa eteenpäin esim. syömisterapeutille tai jotain. En mä halua. Mä en halua, että sitä ruvetaan valvomaan, ei  vielä. Ehkä sitten ensi viikolla.

Haluat pois
Et silti tiedä, missä hyvä ois
ja peität kaiken
Mitä mä teen
Jos näkisin edes yhden kyyneleen
niin kuivaisin sen

Sä kerrot että päivänvalo pelottaa
ja silti valvot yösi
etkä unta saa

En osaa auttaa

Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään
Alhaalla jossain nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään
Saa salaisuuden sysimetsän puut

Sisällä on sinussa
vesi raskas, rannaton
Se tahdotonta liikuttelee
kun vuorovesi nousee tai laskee
vie onnetonta

Kun en saa sua kiinni
aina pelkään vaan
sun satuttavan itseäsi uudestaan

Enkä voi auttaa


Iida<3

Kauneus on katsojan silmissä.




Joo tässä on tosiaan tämmönen before & after- kuva. Jälkimmäisessä kuvassa on silmissä ripsiväri, rajaukset,  vaaleeta luomiväriä ja kulmat vahvistettu. Paljon siis en tehny, mutta muutos on mun mielestä huomattava, omaan silmään ainakin :D Olin tosiaan käyny suihkussa n. puol tuntia aiemmin joten siks hiukset huonosti ja näytän humalaiselta koska aurinko.
Jotkut ajattelee, että meikkaaminen on turhaa, eikä niin tarvis tehdä. Mulle itelle se on kuitenkin suojautumiskeino. Oon piilossa meikin takana. Vaikken tossakaan oo tehny mun iholle mitään yms. mutta jo se, että mun silmät on pakkeloitu saa mut tunteen itteni paljon paremmaks. Niin huonoitsetuntoiselle ihmiselle kun mää, niin tän kuvankin laittaminen tänne on jo suuri askel, oon mä kerran koulussa, viime keväänä ollu ilman "maskia" mutta siihen oli syynsä ja sen jälkeen on ollu harvinainen näky nähdä mut ilman meikkiä.
Mulla oli idea tähän postaukseen, mutten sitä oikeen osaa toteuttaa. Kauneus on katsojan silmissä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

If I show you who I really am.

Toi edellinen postaus tältä päivältä oli ehkä turhankin sanaton, joten siis nyt panostan tähän tekstipuoleen.
Laura oli siis meillä aikavälillä torstai-sunnuntai ja oli oikein muikean ihanaa nähä sitä pitkästä aikaa <3

Totta puhuttaessa mua on alkanut taas tänään ahdistaan aivan tajuttomasti. Ehkä se johtuu siitä, että tajusin tän loman menneen nopeemmin kun ajattelin, ehkä siitä, että on taas niin järkyttävän pimeetä kokoajan. Ajattelen liikaa ja kuiteskaan en selkeästi, oon kun pyörremyrsky.
Oon ennenkin puhunut siitä, miten inhoan sitä kun ihmiset muuttuu. Onneks niin ei ole käynyt kovin monen kohdalla, mutta muutaman ennen niin tärkeän henkilön haluaisin takaisin sellaisina kuin ne oli. Mä vihaan muutoksia, varsinkin tän kaltaisia...
Oisin valmis menemään kouluun jo huomenna, kotona olo on aina vaikeempaa ja vaikeempaa. Tilanne on ristiriitainen. Mua ahdistaa neljän seinän sisällä ja mua pelottaa mennä ulos, pois turvallisesta pikkuhuoneestani. Tällä hetkellä haluan peilivapaan asunnon suurilla ikkunoilla.
Haluan tän jo loppuvan.


Tumblr_mbxwkujuuh1r9672eo1_500_large
Tumblr_mbxwtwhall1r9672eo1_500_large
Tumblr_mbxwvxc6wy1r9672eo1_500_large

Iida<3

That`s what I`m here for.

"When you need a little less or you want a little more...that`s what  I`m here for."

Tumblr_mc1wk7u1fr1rznqj2o1_500_large
Tumblr_m79eu85tjr1rb8oj4o1_500_large
Tumblr_m1iffa4gkn1qj7exfo1_500_largeTumblr_lxt4kebvmi1rn4n67o1_500_large546670_318387128229071_100001733587935_814498_529310157_n_large282266_336290806451053_20488147_n_large
Tumblr_m12d5objkz1r1yu01o1_500_large

lauantai 20. lokakuuta 2012

Elämäni vaikeimpia päätöksiä

Heij (:

Mulla olikin näin aamusta aikaa tulla kirjottelemaan. Eilen oli ehkä yks parhaimmista perjantaista ikinä :"D 
Mentiin tosiaan Hervannan Varjobaariin, tarkoituksena mennä seuraamaan Nyrckesin keikkaa. No, päästiin paikalle, eikä ehditty ees yrittään sisään, kun pojat lensi tavaroineen pihalle. Koska ne ei ollut täysi-ikäisiä, ne ei saanut soittaa ja keikan alkuun olis tosiaan ollut puoli tuntia. Sinänsä hassua, että viime vuonna, täsmälleen samaan aikaan vuodesta, pojat soitti siellä ja puoli baaria oli täynnä niiden kavereita mm. minä olin siellä. 
No, aina ei voi voittaa. 

Eilen yöllä sain taas valoa muutamaan pimeään aukkoon mun elämässä ja ahdisti. Valehtelematta ja suoraan sanottuna, mua vaan ahdistaa kokoajan. Jatkuvasti semmonen oksettava tunne ja itku kurkussa. 
Tää voi olla aika suoraan sanottu täällä, mutta oon tosissani menossa sinne koulupsykologille. Ja tämä oli ehkä mun elämäni vaikein päätös tähän mennessä. 
En tiedä millon, ens viikolla vai vasta kuukauden päästä, mutta oon menossa. Ainakin kokeileen, kattomaan millasta se on.
Oon todennu, että haluan säästää mun kavereita semmoselta, mikä oon ite. Ottaa vastaan kaikkien surut ja murheet (älkää käsittäkö väärin, sillä mää rakastan kuunnella) sanomatta millon riittää ja sit miettii niitä jälkeenpäin. 
Kukaan muu ei osaa mua enään auttaa, kun asiantunteva ihminen. Kuullostaa pahemmalta mitä tää ehkä on. 
En mää vielä pari vuotta sitten osannut ajatella että oisin tässä pisteessä. 

Jokatapauksessa lauantainjatkot teille ihanille : 3
Kirjottelen huomenna illalla varmaan sitten lisää, heipsun <3
Iida<3

torstai 18. lokakuuta 2012

Mä rakastan teitä.

Ihanuuteni <3

Mun unirytmi on ihan kiinni koulussa... Menin eilen nukkumaan vasta puolenyön jälkeen ja aamulla kahdeksalta olin jo pirtee kun pieni peipponen. Siitä asti oon vaan lagannu, kattonu leffoi, kuunnellu musiikkia ja miettiny erinäisiä asioita. Onneks Laura tulee tänne tänään! En kyllä yhtään tiedä millon sen juna on Tampereella, mutta eiköhän se mua infoa. Mulla on ollut ihan kauhea ikävä sitä <3

Huomenna tosiaan odottaa Nyrckesin keikka siel Varjobaarissa, sinne siis käy tieni.
Koska mulla on tylsää niin ajattelin jakaa muutaman biisin uudelta artistilöydöltä jonka tein tänään. Oon aivan sulaa vahaa ton miehen äänelle ja ulkonäölle!

Oon ehkä "hieman" myöhässä ton herran suhteen, mutta ei voi mitään, nyt nautin täysillä!
Postausta tulee varmaan vasta viikonloppuna uudestaan, en kauheesti ala kuluttaan aikaani koneella kun Laura kerta tänne tulee. Mä rakastan teitä kaikkia. Ihan oikeasti.

Iida<3

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mä olen kauhea nainen.

Heipsun ihanat.

Tulin kirjoittamaan, koska koin äsken mielettömän valaistuksen...
Katsoin näin päivän ratoksi leffan Jätä se! Elokuvahan on semmonen perus kliseinen hassunsuloinen rakkausleffa. Mutta se miks se vaikutti muhun tosi voimakkaasti, oli ne henkilöhahmot. Niissä kaikissa naisissa oli jotain tosi, tosi samanlaista mitä mussa itessäni on. 
Pelottavaa. Tajusin niin paljon asioita yhden romanttisen komedian kautta! Hämmentävää. 

Oon nainen, joka häslää kaiken, selittää ja analysoi, yleensä aina perseelleen. Oon nainen, joka ei osaa purkaa vihaa ja turhaituneisuutta oikealla hetkellä, vaan odottaa siihen pisteeseen asti, että räjähtää. Oon nainen, joka ihastuu ihmisiin joita se ei voi saada tai jotka ei kiinnostu. Oon nainen, jolle tietyt arvot on joskus niin tärkeitä, että mä unohdan ajatella asiaa toisestakin näkökulmasta. 
Ehkä useimmissa naisissa on samanlaisia piirteitä, mä en tiedä. Mutta tunnen itteni ehkä jollain tapaa tosi huonoksi. Me naiset tehdään asioista vaikeita. 
Mä en halua olla tuollainen nainen. Mä en halua olla nainen, joka juoksee väärien miesten perässä tehden itsestään totaalisen idiootin. Mä en halua olla nainen, jota sattuu aina ja jatkuvasti. Niinpä, mun pitää muuttua. 
Älkää kattoko tämmösiä leffoja.

Iida<3 

F.R.I.E.N.D.S

Heipsun :)
Tajusin aamulla herätessäni, että lokakuun kaveripostaus ei ole vielä ilmestynyt, joten ajattelin sen nyt sitten tekaista. Lokakuun kaverina mulla on tällä kertaa poika/mies/ mikä lie onkaan. Saanen esitellä: Riku.

Rikuun tutustuin vuonna 2010 joskus kesäkuun alkumetreillä. Muistan siitä ajasta aika vähän. Oli tylsä ilta ja bongasin Rikun facebookin chatista ( joo, siis todella, tutustuttiin netissä) ja sitten jonkun kummallisen päähänpistoksen seurauksena aloin sille juttelemaan. Oltiinhan me oltu koko vuosi samassa koulussa, Tammerkoskessa pieninä seiskaluokkalaisina, mutta jostain syystä en ollut siihe koulussa mitenkään noteerannut. Takaisin aiheeseen.
Alettiin siis tutustuun ja jutteleen 2010 kesällä ja Rikusta olikin kesän loppuessa tullut jo merkittävä osa mun elämää. Seuraavat kaksi vuotta 8-9 luokat oltiin samoilla musiikinvalinnaistunneilla (onko toi yhdyssana?) ja aloin jopa huomata sen koulussa :---D

Riku laulaa Nyrckes- nimisessä bändissä, jonka kaikki jäsenet kuuluu myös tavalla tai toisella mun elämään. Alla muutama niiden kappale ja kyseinen bändihän esiintyy perjantaina 19.10 Hervannan Varjobaarissa! Sinne siis (--:
Alhaalla myös kaksi muuta kipaletta, jotka muistuttaa mua tästä huippujätkästä<3

Nyt kun ollaan eri kouluissa, ei olla nähty juuri ollenkaan. Me jutellaankin harvemmin, mutta Riku on silti yks tärkeimmistä ihmisistä mun elämässä. Se kuuntelee mua aina, eikä se stressaa turhista (toisin kuin eräät) vaan pitää pään aina kylmänä. Meillä on ollut omat vaikeutemme ja sotkumme tän kolmen vuoden ystävyyden aikana, mutta ollaan yhä tässä mistä mä tuun olemaan ikuisesti kiitollinen. Rikulle voin puhua aivan kaikesta.
Vaikka oonkin ollut epävarma siitä kestääkö tää ystävyys, niin nyt oon vaan varmistunut asiasta, että kyllä kestää. Ehkä tää ajankuluessa latistuu ja jää jonnekkin facebook yhteydenpidon tasolle, mutta mä tiedän, että kun on kipeä paikka, Riku on aina jossain kuuntelemassa.
Mulla on ollut mieletön onni saada mun elämään näin ihania ihmisiä, ja tässä on yksi niistä. :)




tiistai 16. lokakuuta 2012

Kuulut mun unelmiin.

Heijsån : 3

Mun syysloma on korkattu auki mukavasti matikan uusintakokeella, jota kuvaillakseni voin käyttää vaan yhtä fraasia: " Toivossa on hyvä elää".  Musta nimittäin tuntuu, että panostuksesta huolimatta en päässyt läpi- tälläkään kertaa. Fuck that shit.

Mun pää lyö kirjaimellisesti taas tyhjää. En osaa kirjoittaa, enkä lukea. En osaa ajatella selkeästi. Liian paljon asioita hoidettavana. Oon elänyt kokopäivän Iidan omassa haavemaailmassa. 
Tunnen monta ihmistä, joilla on jossain takaraivon seudulla semmonen ajatus "Unelmaminästä".
Tiedättekö, semmonen ihminen tai ihmistyyppi millainen haluais olla. Toiset haluaa olla saatanan hyvännäkösiä ja toiset taas äärettömän fiksuja. Kolmannet haluaa ne molemmat. 
Mun unelmaminä vaihtuu varmaan joka toinen nanosekuntti. Ensin haluan olla kaunis, sitten tunnen itteni turhamaiseks ja haluankin olla vaan älykäs. Haluan pidemmät hiukset ja lisää rohkeutta, haluan kauniin kropan ja loogisen päättelykyvyn matikantunnille. Haluan sinisemmät silmät ja hyvän kielipään...
Miksei ihminen voi olla tyytyväinen itseensä? Onko se joku ihmiskunnan kirous? 
Tiedän, että siellä on lukijoita, jotka ajattelee " kyllä mä oon ihan tyytyväinen itteeni". Mutta jos mietit, niin ootko oikeesti? Etkö ole ikinä ajatellut että voisit pienentää nenääsi tai olla sanavalmiimpi tietyissä tilanteissa? 
Jos et ole, niin iso halaus ja hymy, sillä niin ei tarvitsekaan ajatella. Ei sun tarvitse yrittää olla mikään "unelma".  Aina saa haaveilla, mutta on asioita johon ei vaan voi vaikuttaa. Ja sitten asioita, johon voi vaikuttaa. Jos haluat paremman kielipään, opiskele enemmän kieliä ja kovemmin. Jos haluat pidemmät hiukset, osta pidennykset. Unohdetaan yhdessä ne unelmat siitä millainen sun pitäis olla tai millainen haluaisit olla. Täydellisyyttä voi tavoitella, mutta sen saavutus on mahdottomuus. Jos mä oisin niinkun mun unelma, niin olisinko silti tyytyväinen? En helvetissä, vaan etsisin epäkohtia joita muuttaa.
Itsensä hyväksyminen on pieni askel joka vaatii suuria ponnisteluja. Toiset saavuttaa senkin helpommin kun toiset. Mutta yritetään kaikki yhdessä.

Iha järjetön teksti taas, mutta jaoin mun ajatuksia. Ja ne nyt on tunnetusti aina solmussa. 
Ps. Ulkona on aika kylmä :c
Hyvää syyslomaa!
Iida<3

maanantai 15. lokakuuta 2012

The sound of silence.

Sitä mä juurikin tarviin. Hiljaisuutta.

Mun päässä hakkaa 200 000 asiaa yhtä aikaa ja jokainen niistä vaatisi mun täyden huomion ja keskittymiskyvyn. Mun pitäis tälläkin hetkellä lukea matikan uusintakokeeseen ja ranskan sanakokeeseen, mutten saa rauhaa mun ajatuksilta. Onneks huomenna on viimeinen päivä ennen lomaa. + Tein tänään ehkä spontaaneimman teon ikinä ja värväsin itelleni piano-opettajan! Kuullostaa viralliselta, mutta siis ystäväni Lauri lupasi opettaa mua soittamaan koulun kellarissa olevaa flyygeliä ja ootan jo innolla, sillä pianon soittaminen vois oikeesti olla kivaa! :c Osaan kitarasta jo niin paljon asioita, että nyt on aika tarttua uuteen haasteeseen. Parasta on ehkä kuitenkin, ettei tää oo semmosta niin tosissaan opettelua, ei tarvii rientää joka päivä samaan aikaan opettelemaan yms. Tää on vaan vapaata, omasta halusta alkavaa opettelua.

Olenpas virallinen tänään. Jokatapauksessa, ehkä mun pitäis nyt tarttua siihen matikan kirjaan ja koittaa hetkeks rauhoittaa mun pää.
Iida<3

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tallinna kuvina.




Hyväkuntoinen katu...











Äiti suomentaa: " TIRKISTELYHUONE!" 






Joka reissul pitää olla pari supertyperää teinipeiliä :D





Ehkä superhyvää 







Haluun tommosen ulko-oven!


Laivasta otettu