keskiviikko 17. lokakuuta 2012

F.R.I.E.N.D.S

Heipsun :)
Tajusin aamulla herätessäni, että lokakuun kaveripostaus ei ole vielä ilmestynyt, joten ajattelin sen nyt sitten tekaista. Lokakuun kaverina mulla on tällä kertaa poika/mies/ mikä lie onkaan. Saanen esitellä: Riku.

Rikuun tutustuin vuonna 2010 joskus kesäkuun alkumetreillä. Muistan siitä ajasta aika vähän. Oli tylsä ilta ja bongasin Rikun facebookin chatista ( joo, siis todella, tutustuttiin netissä) ja sitten jonkun kummallisen päähänpistoksen seurauksena aloin sille juttelemaan. Oltiinhan me oltu koko vuosi samassa koulussa, Tammerkoskessa pieninä seiskaluokkalaisina, mutta jostain syystä en ollut siihe koulussa mitenkään noteerannut. Takaisin aiheeseen.
Alettiin siis tutustuun ja jutteleen 2010 kesällä ja Rikusta olikin kesän loppuessa tullut jo merkittävä osa mun elämää. Seuraavat kaksi vuotta 8-9 luokat oltiin samoilla musiikinvalinnaistunneilla (onko toi yhdyssana?) ja aloin jopa huomata sen koulussa :---D

Riku laulaa Nyrckes- nimisessä bändissä, jonka kaikki jäsenet kuuluu myös tavalla tai toisella mun elämään. Alla muutama niiden kappale ja kyseinen bändihän esiintyy perjantaina 19.10 Hervannan Varjobaarissa! Sinne siis (--:
Alhaalla myös kaksi muuta kipaletta, jotka muistuttaa mua tästä huippujätkästä<3

Nyt kun ollaan eri kouluissa, ei olla nähty juuri ollenkaan. Me jutellaankin harvemmin, mutta Riku on silti yks tärkeimmistä ihmisistä mun elämässä. Se kuuntelee mua aina, eikä se stressaa turhista (toisin kuin eräät) vaan pitää pään aina kylmänä. Meillä on ollut omat vaikeutemme ja sotkumme tän kolmen vuoden ystävyyden aikana, mutta ollaan yhä tässä mistä mä tuun olemaan ikuisesti kiitollinen. Rikulle voin puhua aivan kaikesta.
Vaikka oonkin ollut epävarma siitä kestääkö tää ystävyys, niin nyt oon vaan varmistunut asiasta, että kyllä kestää. Ehkä tää ajankuluessa latistuu ja jää jonnekkin facebook yhteydenpidon tasolle, mutta mä tiedän, että kun on kipeä paikka, Riku on aina jossain kuuntelemassa.
Mulla on ollut mieletön onni saada mun elämään näin ihania ihmisiä, ja tässä on yksi niistä. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti