Hiljaisuus.

Hiljaisuus on sana joka kuvaa vähän, mutta silti paljon, mun viikonloppua. Meidän netti sano itsensä irti torstaina, (kiitos Elisa</3) eikä ole vielä suvainnut saapua takaisin.
Mun viikonloppu on kuitenkin ollut kaikkea muuta, kuin hiljainen, varsinkin perjantaista ei ääntä puuttunut. Juhlistin ystäväni Laasosen synttäreitä n. 40 muun ihmisen kanssa. Sain uusia tuttavuuksia ja tutustuin paremmin vanhoihin. Vaikka iltaan kuului kolinaa ja kilinää, niin naurusta ei ollut puutetta. Itse olin selvimmästä päästä, mutta oikeastaan se ei haitannut (: Saanpahan muistutella ihmisiä jälkikäteen sanomisistaan ;)

Eilen kävin leffassa ja syömässä äidin kanssa. Ensimmäinen kerta aikoihin kun syöminen ei tuottanut suurtakaan mielipahaa. Nukuin ruhtinaallisen pitkät yöunet, ja heräsin hyvillä mielin tänä aamuna - vaikka tähän tekstiin mennessä olen oksentanut jo kolmesti. Vietin iltaani Tuulan luona, sain nauraa keuhkoni kipeäksi. Tää viikonloppu oli just sitä, mitä niiden haluaisi olevan. Täynnä rakkaita ihmisiä ja huutonaurua. Mä olen kiitollinen. En mä muutakaan osaa sanoa.

Iida<3

Sairasta leikkiä.

Joo, tänään on tosiaan ystävänpäivä. Mun mielestä tää on vaan kaupallista paskaa, sillä ystäviä ja rakkaita pitäis ylistää joka päivä. Niinpä mun ystävänpäivä kuluu kotona ollessa ja tätä kirjoittaessa. En panisi pahakseni omaa halikaveria, mutta kyllä tässä viel ehtii.

Kuten jo varmaan aiemmin mainitsin saan lähetteen Taysiin, jollekkin lääkärille, joka sitten kattoo ja tutkii, että mitä tehdään, kun pikku-Iidaa ahdistaa syödä. Tällä näkymillä aika ois heti hiihtoloman jälkeen 4.3 maanantaiaamuna. Mä en halua mennä sinne, jos ne alkaa kattella mun painoa. Oksennan ajatuksestakin, että  mun pitäis olla siitä tietoinen. Mua ahdistaa tietää, kuinka iso mää oon oikeesti.
Mun psykologikäynti eilen ei oikein ottanut sujuakseen. Mulla oli ollut tehtävänä listata omia hyviä ja huonoja puoliani paperille ja niitä me sitten käytiin läpi. Lopulta se esitti tähän asti vaikeimman kysymyksen; Jos mun pitäis palkita itteni jostain luonteenpiirteestä, niin mikä se olis ja miksi?
En osannut vastata ja kun asiaa vaan jankutettiin, mua alkoi itkettämään. Mä en ole palkinnonarvoinen ihminen, enkä todellakaan myöntäis itelleni mitään mitalleja siitä, millanen ihminen mä olen. Lopulta psykologi luovutti, eikä enään yrittänyt saada mua jatkamaan. Mä pidän siitä ihmisestä, mä en vaan pidä noista harjotuksista.

Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun se ei osaa lopettaa. 

Iida<3

Ei mitään järkeviä sanoja.

Ansaitsisin taas jonkun " Surkein bloggaaja" palkinnon :D Mulla on ollut kirjotusaikaa vaikka kuinka, mutta tekstin tuottaminen on tuntunut ihan ylivoimaiselta.
No, onhan se sitä nytkin. Mulla on pää täynnä ideoita, ja silti niitä ei ole. Ristiriitaista, semmonenhan mää olen.
Mun viikonloppu oli mitä parhain pitkään aikaan, kuinka edellisestä tekstistä pystyi ehkä päättelemään. Mulla on helpottunut olo, vaikka lähdinkin tänään koulusta liian aikaisin pois. Tuntu vaan siltä, että pää hajoo ja keskittyminen oli vaikeeta. Puhun liikaa, hölötän suun ja korvat täyteen ja kuitenkin mun asiat keskittyy vain yhteen pieneen asiaan. Oon pikkuhiljaa opetellut päästämään vääristä ihmisistä irti, mulla on semmonen kauhee zen-fiilis, puhdistautunut olo. Kevät ei oo enään kaukana, ja sen myötä ei kesäkään.
Odotan niin sitä lämpöä ja kauneutta, sekä tietty mun rakkaita punasia hiuksia jotka värjään kesän myötä takas. Puhdasta rakkautta, auringonvalo ja pitkät yöt. En malta millään odottaa.

Mun maailma on taas heitellyt itseensä ympäri, enkä aina pysy kyydissä mukana. Milloin joka kusettaa, joku jättää yksin tai joku vaan hilluu olematta varma, miksi se on mun elämässä. Oon itkenyt tässä alkuviikon aikana niin ilosta, surusta kuin myös täysin selittämättömistä syistä. Mulla on ikävä sitä lämmintä syliä ja halauksia. Mulla on jatkuvasti kylmä ja ruokakaan ei pysy sisällä. Mutta ei se haittaa. Koska kohta tapahtuu jotain, joka saa mut voimaan paremmin kun ikinä. Mä olen siitä varma.

Iida<3

Sleepyhead.

Eilinen meni aikalailla yli mun odotusten.
Mulla ja Katjalla oli nimittäi yhteissynttärit. Meillä, Annalassa. Porukkaa oli ihan kiitettävästi ja siltä tää kämppä aamulla näyttikin. Tyhjiä pulloja, ilmapalloja, paljon takseja, sipsejä, humalaisia halauksia, itkemistä ja nauramista, niistä koostuu aikalailla mun elämäni parhaimmat synttärit.
Jossain vaiheessa mun ajantaju katosi kokonaan, enkä tiedä yhtään millon viimesetkin porukasta nukahti.
Itse nukuin todella vähän, varmaan kolme tuntia, jos sitäkään. En tiedä.
Tiedän vaan, että mulla oli oikein mukava nukkumiskaveri (:


Tänää en ookkaan tehny mitää muuta kun siivonnu. Porukka lagitti ja lahnaili, krapula on kaveri ja pizza intohimo. Vielä pitäis jaksaa siivota lattiat, niihin kun jää sukat kummasti kiinni... Jos joku haluaa auttaa, niin otan mielelläni apuja<3





Iida<3

Punaisissa huulissa ja itku silmissä.

Mulla on nyt niin miljoona syytä olla iloinen. Oikeasti, nauraa, hymyillä ja hupsutella. Mutta sitten sain tietää koetuloksia viime viikon koeviikolta. Ja mä en vieläkään päässyt matikasta läpi.
Kuullostaa ehkä hölmöltä kun mä sanon näin, mutta mä itkin koko bussimatkan. Mä itkin, ihan vaan pettymyksestä, sillä uskokaa tai älkää, mä oikeasti yritin tosi kovasti. Ja mua ärsyttää olla niin kauhean tyhmä, etten vaan voi sisäistää niitä asioita.

Maailma ei kaadu matikkaan, kyllähän mä sen tiedän. Mutta ei mun maailma pääse tasapainoonsa, jos en läpäise niitä kursseja. Mä oon perfektionisti, enkä mä pysty sulattaan näitä takaiskuja. Sattuu, sattuu ja itkettää huomata olevansa kerta toisensa jälkeen pelkkä paska.

Mä jopa söin eilen. Iskällä, illalla hampurilaista. Ja mua oksettaa, ällöttää, inhottaa. Vaikka sen pitäis olla ihan normaali juttu. Mä teen siitä vaan niin vaikeeta. Ruoka on hyvää, mutta se on silti pahinta mitä tiedän. Valkoinen Twix on parasta. Vaikka oksensin senkin ulos.

Itsesääliangstipaskaa. Mutta huomisesta tulee hyvä päivä, niin mä olen päättänyt. Nyt meen maalaan huulet punaisiksi, ja suuntaan teatteriin. Siinä mä en voi epäonnistua.

Iida<3

Mä haluan olla täydellinen.

Mä yritän ihan kauhean kovasti olla täydellinen. Täydellinen juuri sulle, lukijalle. Mä yritän koko sieluni ja ruumiini voimin, mutta se on vaikeaa, enkä mä lupaa onnistua. Millainen on täydellinen nainen?
Kun käyttää sitä hakusanana, saa miljoonittain kuvia hyvin huolitelluista naisista, jotka ovat laihoja, sopusuhtaisia ja puolialasti. Sitä ihannetta tämä maailma pitää täydellisenä. Sitten  kysellään miksi nuorilla naisenaluilla on syömishäiriö.
Mä yritän niin kauhean kovasti saavuttaa sen onnellisuuden, jota en koe omistavani tässä kehossa, tässä ruumiissa. Mä haluan olla yksi täydellisistä.





Mä yritän niin kovasti olla täydellinen oppilas, täydellinen ystävä. Täydellinen nainen ja täydellinen tytär. Aina en vaan jaksa, minkä huomas tän aamun filosofian kokeessa. Täytin paperini 15 minuutissa, tarkistin ja poistuin paikalta vähin äänin. Eilen en jaksanut lukea.
Täydellisyyttä voi tavoitella, muttei saavuttaa. Niin mulle kerran eräs ystävä kertoi. Mutta mä aijon näyttää, että saavutan täydellisyyden, ainakin mulle riittävän sellaisen.

Iida<3

Tulevaisuudessa palaa.

Heij! 

Mulla on ollut oikein mukava lauantai, ainakin aamupäivä oli onnistunut. Harrastan kahvittelua ilman kahvia  Janin kanssa, metsästin synttärimekkoa ja kävelin jalkani kipeäksi. Mutta kotiin tultua, kaikki onkin ollut pelkkää kaaosta ja taistelua. Tykkään näistä viikonlopuista, kun koko meidän kolmihenkinen perhe on yhtäaikaa kotona... 

Oon kuitenkin ehtinyt tässä viikonlopun aikana pohtia mun tulevaisuutta, ja vielä ihan vakavastikkin. Mä oon tolkuttanut jo monta vuotta, miten mä haluan yliopistoon lukemaan psykologiaa jne. En oo enään kuitenkaan yhtään varma jaksanko... Psykologin työ kiinnostaa mua yhä, sillä mun haaveena on auttaa ihmisiä, muttakun lääkärin koulutukseen ei mulla riitä lukupäätä :D 

Back in business... 

Eli siis oon alkanut harkita välivuotta. Kun lukio loppuu, voisin toteuttaa itteäni vuoden, hankkia uusia kokemuksia ja sitä rataa. Kaikista parasta ois lähteä au pairiks. Ja mää oon ihan tosissani. 

Tällähetkellä vaihto-oppilaaks lähteminen ois musta pelottavaa. Oon arka uusien ihmisten ja uuden kielen suhteen, eikä mulla riittäis tarvittaa rohkeutta. Mutta koska lukiota on jäljellä vielä reilu kaksi vuotta. en pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena kokeilla sen jälkeen siipiäni Suomen rajojen ulkopuolella. Ehkä oon siihen mennessä vähän rohkaistunut. 

Pidetään toiveet korkealla ja unelmat viel korkeammalla!

Iida<3