Ulkonäkörage.

Iltoja muruset!

Koska oon supertylsä ihminen oon vaan lahnannu koko viikonlopun himassa. Mutta, sen ansiosta, törmäsin nyt tässä illalla mielenkiintoiseen telkkariohjelmaan. En muista ohjelman nimeä, mutta se tuli FOX-kanavalta ja siinä puhuttiin siitä, mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään kauneuden eteen. Niinpä tulin kirjottaan näistä kauneuden tukipilareista ja siitä, mitä ihmiset on näköjään valmiita tekeen niiden eteen.
Rinnat
Ohjelmassa oli nainen, joka oli rintaimplantit ottaessaan saanut rintoihinsa vakavan bakteeritulehduksen. Tulehdus oli niin vaarallinen, että jos se leviäis tarpeeks, se nainen kuolis. Niinpä, lääkäri sano sille, että okei, otetaan ne implantit pois, sulla on kuiteski kaks lasta elätettävänä ja oot vasta 30.v Ja tässä kohtaa mulla alko sitten keittään, koska se nainen itki _monta tuntia_ sen takia, että ne implantit otetaan pois ja sen tissit pienenee. Se ei itkeny siks, että se vois kuolla ja sen lapset jäis äidittä, se itki vaan siks että sen rinnat pienenis.

Sääret
Nainen, joka halusi olla pidempi. Niinpä nainen meni sairaalaan, jossa on tarkoitus korjata esim. sitä että jalat on vääntynyt syntyessä väärään asentoon. Sairaalassa oli mahdollisuus tehdä jalkoihin pidennysleikkaus. Jep, sitähän määki. Sen naisen jalat murrettiin, ja sitten joka päivä n. kuukauden ajan niitä venytettiin, niin, että lopulta kun ne murtumat luutuu, niin itse luut kasvaa pidemmiks täyttääkseen murtumakohdan. Tässä kohtaa olin valmis suunnilleen tappaan ne ihmiset. Anteeksi radikaali ilmaisu, mutta ymmärtänette pointin.

Kasvot
Ohjelmassa oli transsukupuolinen, jonka kasvoja korjattiin. Korostan jo nyt, ettei siinä tilanteessa asiassa oo sinällään mitään väärää, mutta mua inhotti nähdä miten pitkälle se tilanne ollaan viemässä. Sen ihmisen otsasta hiottiin luuta pois, että hänen otsa ois naisellisempi, hänen leuasta otettiin luuta, jotta hän sais naisen leuan jne. Mua inhotti kattoa miten häntä sattui, mutta okei, ei tätä ehkä voi ihan verrata kahteen edelliseen.

Vartalo.
Mä tiedän, että kuullostan nyt tosi tekopyhältä kun sanon tänkin, mutten mä väitä ettenkö kuuluis tähän kategoriaan. Eli siis, nainen joka oli 27.v ja sairasti vaikeaa anoreksiaa. Se sairaus oli edenny niin pitkälle, että hän oli vajonnut koomaan jo kerran, mutta ihmeenkaupalla selvinnyt. Elämä näytti hetken valoisammalta. Ohjelmassa hän puhui eloisasti ja kampanjoi anoreksiaa vastaan. Ohjelman lopussa kerrottiin että vain pari kuukautta myöhemmin kuvauksista nainen oli menehtynyt.

Halusin tällä postauksella osoittaa, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään vain ollakseen kauniita. Tiedän itse, että mä oon osittain samassa kategoriassa näiden neljän naisen kanssa. Mä haluan muuttaa vartaloani puhtaasti itsekkäistä syistä. Mutta silti, varsinkin kaksi ensimmäistä sai mut niin raivon partaalle, että halusin vähän herätellä ihmisiä. Tai sitten vaan purkaa mun omaa raivoa.
Oli miten oli, lauantain jatkoja ihanat ja muistakaa, että ootte kaikki todella kauniita ja ihania riippumatta ulkonäöstä.

Iida<3

Jos mä olisin...

 Jos olisin kengät....

Jos olisin vaate...
Jos olisin ruoka...

Jos olisin juoma...

Jos olisin auto...

Jos olisin maisema...

Jos olisin kosmetiikkatuote...


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, olette ihania!
Iida<3

The mess I made.

Tää kynttilä on tässä monen asian vuoksi. Osittain siksi, että tykkään kynttilöistä ja tälleen joulun alla niitä on oikein mukava poltella. Osittäin myös siksi, että ne saa mut rauhottumaan.
Mun mieli ja ajatukset ei jätä mua rauhaan kovinkaan usein. Varsinkaan sillon jos satun oleen yksin kotona, kipeänä, niinkuin oon nyt. Oon tänään leiponut, jotta voin kanavoida mun ajatukset enemmin kananmunan rikkomiseen, kun stressiin.  Mutta eihän sekään oo hyvä idea. Syömishäiriö ja leivontakulho ei vaan toimi. Joten, joulutorttujen ollessa uunissa täyttelin tota psykologilta saamaani mielialaläksyä. Mun tulis kirjata ylös kolme kertaa päivässä millanen fiilis mulla on, jotta voidaan tehdä jotain asialle.
Mutta illat saa mut aina yksinäisiks, oli millanen ilta tahansa. Sillon mua aina itkettää ja tuntuu, etten mä pärjää. Ehkä mä poltan tänä iltana pari kynttilää ja rauhotun. Tai ehkä lähden itsetutkiskelu reissuun Intiaan tai jotain. Selvitän, kuka mä oon ja mitä mä haluan. Ja miksei Jenny* mun päässä oo ikinä hiljaa.

Ps. Jenny esiintyi postauksessa Iida & Jenny, joten sinne siis, jos ette jo tiedä kuka hän on.

Iida<3

Pingviinit tekee höperöksi.

Well I`m not sure, what this going to be,
But with my eyes closed all I see,
Is the sky line through the window.
The moon above you and the streets below,
Hold my breath as you`re moving in.
Taste your lips and feel your skin,
When the times comes:
Baby, don´t run, just kiss me slowly.

I want you forever
Forever and always
Through the good and the bad and the ugly
We'll grow old together
Forever and always

 
 You are the strength that keeps me walking
You are the hope that keeps me trusting
You are the light to my soul
You are my purpose,
You're everything

  All of the things that I want to say
Just aren't coming out right
I'm tripping on words, you got my head spinning
I don't know where to go from here
Cause it's you and me and all of the people
With nothing to do, nothing to prove
And it's you and me and all of the people
And I don't know why I can't keep my eyes off of you


Mun mielestä pingviinit on tosi sulosia otuksia c:

Iida<3

Psykologifiilistely.

Koska kaikki kuitenkin vuorollaan kysyy, niin vastaan nyt jokaiselle.
Kyllä, kävin tänään koulupsykologilla.
Kyllä, hain elämäni ensimmäistä kertaa ulkopuolista apua.
Kyllä, mua itketti.
Kyllä, mä vuodatin mun jokaisen ongelman sille ilman tunnontuskia.
Ja ennenkaikkea, kyllä, se tuntu hyvältä.
Sanokoon ihmiset mitä vaan, mutta mun mielestä meidän koulussa on tosi ammattitaitoinen ja mukava koulupsykologi. Mulle jäi juttelukerrasta mieleen vain positiivisia asioita ja sain uuden ajankin jo kahden viikon päähän. Silloin me tehdään mulle "parantumissuunnitelma" ja sovitaan, miten jatkossa edetään. Vaati paljon, että mä ikinä tartuin siihen kännykkään ja varasin itelleni ajan, mutta se kannatti. Mulla on nyt tosi paljon parempi fiilis.
Ei, mä en parane yhdessä yössä. Mutta tänään mä alotin jotain, mistä tuun oleen viel itelleni kiitollinen.

Iida<3

Mä saan apua.

Sunnuntai-iltoja.

Tää on taas tämmönen päivä, että tekstin tuottaminen ei ookkaan niin vaikeeta. Mun oli pakko saada kirjoittaa, rauhoitella itteeni, sillä huomenna on edessä ehkä mun elämän yks isoimmista jutuista. Huomenna, mä meen koulupsykologille. Viimeks kun siitä puhuin, aikaa tähän tapaamiseen oli viel viikkoja, mutta nyt se on edessä. Huomenna, aamulla. Ja mulla on enemmän kuin pelokas fiilis.
Ihan kun menisin hammaslääkäriin. Tarviin jonkun, joka pitää mua kädestä ja sanoo, että kyllä se hyvin menee, ei se satu kun hetken. Tiedän jo romahtavani itkuun siellä huoneessa. Jos palataan viime kevääseen, en olis ikinä uskonut, että mun oma tahto riittää tähän. Että mä pystyn hakemaan apua, ja mä taivun tekemään niin.
Mutta nyt kun tää hetki on koittanu, niin mä sanon, että oon helkkarin ylpee ittestäni. Viimeistään sillon, kun mun jalka on sen oven kynnyksen yli. Koska sillon mä en voi enää palata takaisin vaan mun on mentävä ja vietävä tää päätökseen. Mä voin oikeasti olla vielä onnellinen.

Iida<3

My only wish...

Mä yritin vältellä sitä viimeseen asti. Mä protestoin, suljin siltä korvat ja silmät. Mutta en mä voi enää. Salakavalasti se on tänäkin vuonna hiipinyt mun sydämeen. Joka vuosi se tuo mukanaan tiettyä haikeutta, ja silti onnen tunnetta, että tääkin vuosi on selvitty. Joulufiilis kidnappas mutkin mukaansa, tänäkin vuonna, vaikka mä vastaan pyristelinkin.
Joulu ei oo oikeen ikinä ollut mulle mitenkään mieluinen juhlapyhä. Meidän lähisuvun joulu ei todellakaan oo harmooninen ja rauhoittava, päinvastoin. Stressaan jouluaattona varmaan enenmmän kun koko vuonna yhteensä. Jouluna syödään paljon ja vietetään aikaa perheen kanssa. Oot aatosta asti muutaman päivän vangittuna kotiis, sukulaisille ja hautausmaakierroksille. Paria päivää ennen uuttavuotta bussilinjat alkaa taas kulkea ja uskaltaudut itekkin soittamaan jonkun ulos.

Joulussa on aina jotain mikä saa mut rauhoittumaan, mutta samalla itkemään. Viatonta kauneutta, joka saa mut tuntemaan oloni maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Huonoksi, koska mä en nauti siitä. Mä en nauti jouluruuista, en perheen yhdessäolosta. Mä haluisin vain olla yksin. Viettää joulun ihan yksin.
Mä odotan uuttavuotta ja toivon, että se tulee pian, että saan taas arjesta kiinni. Ja tänävuonna mä aion pitää mun uudenvuoden lupaukset.

Iida<3