Tänään mä istuin jälleen koulukadulla. Tällä kertaa mun fiilikset jäi vähän paremmaksi, lääkäri oli nimittäin todella mukava ja kuuntelikin mua.
Kyseltiin paljon kysymyksiä, johon mä vastasin miten kykenin. Lukkoon mä menin vasta sillon kun sen huulilta irtos sanat: " Haluutko tietää sun painon? Voitais kattoo se nyt."
Mä nielaisin ja painoin pääni alas, sillä mua alkoi ahdistaan ihan suunnattomasti. Pudistin mun päätä. Lääkäri katto mua mietteliäästi ja nyökkäsi sitten: "Me ei tehdä täällä mitään, mitä sä et halua."
Mut laitettiin jonotuslistalle terapiaan, joka alkaa kesällä- tai syksyllä. Lisäksi sai infoa mielialalääkkeistä, joita mulle aletaan varmaan syöttään samoihin aikoihin. Mua pelottaa. Joudun myös ravintoterapeutille, joka lähettää mulle erillisen kutsun myöhemmin keväällä. Sekin ahdistaa. En mä halua kirjata ylös mun syömisiä.
Mun oma suhtautuminen tähän kaikkeen ei juurikaan oo muuttunut. Fake it till you make it. Mä osaan loihtia uskottavan hymyn kasvoille ja nyökyttelemään. Kyllä, kyllä mä syön. Ei, ei se tunnu pahalta. Paskanvitut.
Mä aion nimittäin todistaa kaikille, etenkin mun äidille, että mä pystyn saavuttaan mun ihannepainon. Mä en todellakaan lopeta tässä vaiheessa, vaikka jokainen psykiarti hyökkäis mun kimppuun.
Onneks mun perjantaista on tulossa huikee, hopefully. Nyt appelsiinia nassuun. Ja 50 vatsalihasta päälle.
Iida<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti