Silloin kun sanat eivät riitä.

Ja mää kun todella uskoin, että mun ja äitin välit on parantuneet. Mä todella uskoin ja oletin, että meidän välillä vallitsee tasapuolinen luottamus.
Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.

Mä en oo ikinä tajunnu sitä ajatusta, että jos ihmisillä on huono päivä, ne purkaa sen kiukkunsa muihin. Sä aiheutat sillä vaan muille pahaa oloa, enkä mä näe siinä järkeä. Mä en pura kiukkua äitiini, mä en huuda ja koitan olla mahdollisimman hyvä ja kiltti tytär. Joskus tää raivotar ei vaan anna mulle siihen mahdollisuutta.

Mua väsyttää olla niin kauheen kiltti jatkuvasti, mua väsyttää yrittää peitellä mun kiukkua. Mä en vaan halua tulla samanlaiseks, kiukkupääks joka purkaa kaiken väsymyksensä muihin.

Nää on taas näitä iltoja, kun en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Mä oksensin tänää kolmesti, eikä mua edes kaduta. Mä haistatan sille paskat, tykkäsitte tai ette.

Iida<3