Non, je ne regrette rien.

Iltapäivää ihanat.
Mun kirjotusinto on hiipumassa nyt aivan täysin. Oon kirjottanu blogiin aikapaljon mun omia ajatuksia ja tunteita, mutta tällähetkellä niistäkään ei saa mitään järkevää irti. Jos pitäis jotain sanoa, niin tilanne ei oo muuttunu suuntaan eikä toiseen. Sellasina hetkinä, kun ajattelen, että joo kyllä mä vielä selviän ja pärjään, niin aina eteen tulee uus este, uus haaste, josta pitäis päästä. Tällähetkellä mulla ei oo mitään motivaatiota edes yrittää hilata persettäni uusien haasteiden yli.
Joten siis, blogin puolella voi valitettavasti ilmetä pientä hiljaiseloa. Katotaan mitä tulee viel tapahtumaan.
Mulla on kaikesta huolimatta ihanat ja valovoimaiset lukijat, kiitos siitä <3

Au revoir!
Iida<3

Ei tästä pääse yli eikä ympäri.

Heipsun (:

Eilen illalla oli tosin parasta seuraa, Tuula ja Karo tuli tänne, tehtiin ruokaa, juteltiin, laulettiin Singstaria & käytiin keskustassa. Ajettiin takasin meille ja katottiin telkkarista tuleva kauhuleffa Mirrors. Mun mielestä paska leffa, mutta kullakin mielipiteensä tietty (: Hengellisten keskustelujen mittari taas täynnä, juteltiin Tuulan kanssa viel ennen nukkumaanmenoo ties mistä. Kimi änki sitten meidän väliin, sulosinta ;__; 

Aamulla herättiin väsyneinä, kiitos kesäajasta siirtymisen menin rytmissä ihan sekasin :--D Katottiin sitten aamupalaa syödessä TV7 Evankeliumin sanomaa tai jotain semmosta, ah x))

Oon huomannu tässä viikon mittaa, että mulle on kehittynyt joka päivälle semmonen sunnuntaikooma-vaihe.

Lagaan kokoajan, väsyttää, enkä jaksa keskittyä mihinkään. Sitäpaitsi, just kun luuli päässeensä jaloilleen, niin paha olo iskee taas kun nyrkki naamaan. Iha kauhee olo kokoajan, tuntuu ettei mikään pysyis sisällä. 

Ei tästä pääse yli eikä ympäri. 

Sunnuntainjatkoja nyt sinne kuitenki, paperi ja kynä kutsuu mua houkuttelevasti <3

Iida<3

Oot valona mun tiellä, silloin kun on vaikeaa.

" Sä oot kerran jo nähnyt, miten tää maailma romahtaa. Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas. 
Sä oot kerran jo luullut, ettet tuu koskaan toipumaan. Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaan. 
Niin mä voin luvata, että aina lopulta sä selviit mistä vaan." 

" Mä olen kyllästynyt niihin... voimiin, jotka ohjailee mun elämää. Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa" 

 " Miten mä sain sen päähäni, että elämä ois raskas kantaa? Että mun hartioillani, lepäis kaikki tän maailman murheet. Voi tätä traagisuuden määrää, jota mitenkään ei voi selittää. 
Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu. "  

" Olet vapaa sielu, koruton, vähäeleinen. Myöhään ymmärsin sen, minä hiomaton, heijastus peilien. Ei kohtausta, ei näytelmää, ei mitään, vain lupaus elämä jatkuu. En ole enään varma siitäkään, toivottavasti niin tapahtuu."  

 " Niin kaunis on hiljaisuus ja kauniimpaa on kaipaus. Kun muistoissa hetken olla saa, niin silmän isku on ikuisuus. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy salaisuus, sielu on surusta suunnillaan, kun ei rakkainta nähdä saa." 

 "  Yksi uneton yö ja se tuntuu taas että sinua tunne en. Monta kyyneltä vielä kai vuotaa saa, minä valvon ja ajattelen... Sitä surujen määrää, sitä surujen määrää jonka sinulta sain. " 

 "  Jos sua ei ois ollut, niin olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut, mitään en ois muuttanut. Ohikulkijat luulee, minun seinille puhuvan. Tyhjyyteen ne sanovan mun kuulee, sua aina rakastan. "

Iida<3

Ei mun suunnitelmissa ollut avun tarve,

Heipsun (:

Kuten moni on varmaan lukenut facebookista, niin kyllä, lunta saatiin taas maan täydeltä yön aikana...
Itehän en tykkää talvesta yhtään, joten siis tää vuodenaika ei tosiaan ollut odotettu. Kokoajan palelen muutenki, en kaipaa mitään -20 asteen pakkasia :--D

Sain tosiaan psykologiajan varattua nyt itelleni. Tuun katuun tota viel miljoonia kertoja tässä välissä, koska "eihän mussa ole mitää vikaa"- ajatus hiipii sillontällöin mun päähän. Ajanhan sain tosiaan joulukuulle.
Joulukuulle.. Mä tarviin sitä nyt.

No mutta, sainpahan kuitenkin ajan. Ehkä mun elämän yks vaikeimmista teoista, niin hullulta kun se kuulostaakin. Ei tässä näin pitänyt käydä. Iida ja psykologi kuuluu samaan lauseeseen vaan ammattihaaveen puolesta.
Ei mun suunnitelmissa ollut avun tarve.
Iida<3

I`ll never let you go.

Jos voisin tehdä tekemättömäksi asioita, tekisin.
Jos voisin perua sanojani, peruisin.
Jos voisin palata takaisin ajassa, palaisin.
Onko mitään menetettävää, jos menettää sen kenestä eniten välittää.
Onko millään enään mitään väliä.
Olit mulle tärkeintä ensi hetkistä alkaen. Ja olet sitä yhä. Mä rakastin sua. Ja mä rakastan yhä.
Tunteitaan ei voi muuttaa, mutta niitä voi kontrolloida. Ja mä pystyn tekeen niin,
Anna siis mulle mahdollisuus, älä jätä mua yksin.
Sä lupasit.

"I`ll never let you go<3"

Kiitoksen velassa.

Mulla ei ollut eilen aikaa, eikä oikein ees halua kirjoittaa tänne, samaa paskaa ois tullut ladottua kumminkin, jos suoraan ilmaistaan. Kaikki päivät toistaa itseään, mielentila on pohjimmiltaan aina sama- itsesääliä, pettymystä, hiljaista itkua ja kipua.
Tänään oon saanut nauttia pienistä auringon säteistä. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Aurinko näytti nassunsa pilvien takaa tänään iltapäivällä. Niin myös kuvainnollisesti, sillä sain tekstiviestin lukiopsykologilta joka lupasi ottaa yhteyttä perjantaina keskusteluajan varaamiseksi. Nyt voin sanoa ihan rehellisesti, että tuntuu hyvältä.
Saan toivottavasti asiantuntevaa ja auttavaa apua, eikä mun tarvitse potea syyllisyyttä siitä, että vuodatan kaiken mun läheisille ihmisille. Saa nähdä kauanko tätäkin "onnen tunnetta" kestää, mutta suunta on ainakin oikea.
Mä rakastan mun elämää. Mä rakastan ihmisiä jotka siihen kuuluu enemmän ja vähemmän. Ja mä haluan kiittää kaikkia siitä, että ootte jaksanu tukea mua tähänkin asti. * Iida poistuu*

Iida<3

Sä kerrot, päivänvalo pelottaa.

Mulla on nyt niin epäonnistunut olo. Koulupsykologille meno ei ookkaan enää niin yksinkertainen juttu. Toivon, että voisin purkaa mun ahdistusta ja pahaa oloa, mutta luin, että psykologi on velvollinen viemään tietoa eteenpäin esim. syömisterapeutille tai jotain. En mä halua. Mä en halua, että sitä ruvetaan valvomaan, ei  vielä. Ehkä sitten ensi viikolla.

Haluat pois
Et silti tiedä, missä hyvä ois
ja peität kaiken
Mitä mä teen
Jos näkisin edes yhden kyyneleen
niin kuivaisin sen

Sä kerrot että päivänvalo pelottaa
ja silti valvot yösi
etkä unta saa

En osaa auttaa

Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään
Alhaalla jossain nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään
Saa salaisuuden sysimetsän puut

Sisällä on sinussa
vesi raskas, rannaton
Se tahdotonta liikuttelee
kun vuorovesi nousee tai laskee
vie onnetonta

Kun en saa sua kiinni
aina pelkään vaan
sun satuttavan itseäsi uudestaan

Enkä voi auttaa

Iida<3