sunnuntai 5. tammikuuta 2014

If you stay,hey, I got a plan...

Sattuu.
Mä en oo pitkään aikaan ollut näin surullinen. 
Lauantai-iltana tuli riita. Mua itketti ihan hirveesti ja sydäntä koski riittämättömyyden tunne.
Menin nukkumaan silmät turvonneina, eikä turvotus paljon aamuun mennessä ollut laskenut.
Mun ranteita koski. 

Äiti tuli, ja istu mun sängyn reunalle. 
" Iida ne lähti sitten sun takia pois. Mikset sää voi hyväksyä tätä"
Mun kurkkua kuristi ja kiukun kyyneleet valu poskille. Miksei kukaan ymmärrä mua tai miltä musta tuntuu? 
Miks tuntuu niin pahalta puhua omalle äidille? Miten mä edes selittäisin kolmen vuoden vihan ja katkeruuden ja syömishäiriöt ynnä muut. Annoin sen lähteä ja jäin sängylle istumaan. 

Salille lähtö tuntu hyvältä tavalta purkaa agressioita, mutta sekin päättyi fyysiseen pahaan oloon, ja mössöbanaaniin. Onneks lämmin syli oli vastassa. Tuntu hyvälle hautautua tuttuun ja turvalliseen niin monien itkujen jälkeen. Olisin voinut itkeä silkasta onnesta.
Mutta mä säästän ne onnenkyyneleet siihen kun varmistus omasta asunnosta kilahtaa sähköpostiin. Pidän ainakin toiveet korkealla. 

Iida<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti