Kuuntelen kelloa.
Tiktaktiktak.
Mun kello raksuttaa. Kun kuuntelen tarkemmin, muistan ettei siinä ole pattereita. Kuulin taas jotain mitä ei ole.
Tää kuullostaa pelottavalta, omaankin korvaan, mutta mä aistin usein asioita mitä ei ole. Esimerkiksi kello. Se raksuttaa, vaikkei se oikeasti ole edes käynnissä. Usein mun laturikin vinkuu. Kun suljen silmät, mun korvakäytävässä alkaa kuulua hiljaista ulinaa.
Pelottavalta tää tuntuu, koska tää alkaa aina iltaisin. Öisin, kun käperryn sänkyyn nukkumaan. Sillon mun kello alkaa raksuttaa ja laturi vinkua.
Joku katselee mua kaapin nurkasta. Mä tuijotan takaisin, kunnes mun on pakko kääntää katseeni. Sydämen syke kiihtyy ja kylmä hiki kihoaa otsalle. Koitan tasata mun hengitystä.
Mun yöunet jää taas neljään tuntiin.
Pää on tyhjä, mutta sormet juoksee näppäimistöllä. Siksi mun teksti on tämmöstä.
Oon pahoillani.
Iida<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti