torstai 4. huhtikuuta 2013

Falling

Oon väsynyt.

Sain puhelun eilen Tayssista. 18.4 on päivä, jonka mä varmaan tuun muistaan aina. Se voi olla yks käännekohta lisää mun huippusurkeessa elämässä. Okei, nyt mä liiottelin. Ei mun elämä ole  huippusurkeeta. Oikeastaan, mun elämä alkaa olla ihan mielekästä. Kotona oleminen ei ahdista niin paljon kun aiemmin. Paitsi tänään. Kotona ollessa seinät kaatuu päälle, enkä osaa kun itkeä ja huutaa. Ahdistunut lapsiraukka.

Mä toivon, että joku olis suunnitellut mulle elämän. Että mulla olis paketti valmiina, ainakin pääpiirteittäin. Ettei mun tarvis stressata niin paljon. Ettei mua tarvis aina itkettää, kun en hallitsekaan tilannetta. Kontrollinpuute tuntuu hirveeltä.

Mua väsyttää, mutta ei kuitenkaan. Makaan sängyllä, tuijotan ulos aurinkoon ja toivon, että mun puhelin sois. Vaan siks, että tietäisin sun kaipaavan mua. Mutta ei se oo ikinä vielä toiminu.

Mä oon viidettä viikkoa putkeen kipeenä. Antibiootit korvatulehdukseen, nenä tukossa ja kurkku edelleen kuin poltinraudalla merkitty. Mun vastustuskyky on olematon.

Mä tiedän, ettet sä halua mua. Oon taas väärillä jäljillä. Väärässä suunnassa. Miksei kukaan ikinä käske mun pysähtyä. 

Mun sisällä on ikäänkuin kaksi ihmistä, jotka taistelee vallasta. Iida ja Jenny, niinkun aiemmin mainitsin. Mä oon onnistunu toistaseks kontrolloimaan Jennyä, mutta joinain päivinä se saa musta yliotteen. Ja just niinä päivinä mä makaan kattoen aurinkoa, miettien että minne mä suuntaan. Mitä mä teen mun elämällä. Ja koska se kaikki ahdistaa mua lopulta, mä vaan jään makaamaan.

Ehkä mä rohkaistun ja sanon vielä sen kaiken, mitä sisälläni kannan. Sen miten paljon mulle merkitset. Ja miten paljon se muhun sattuu. 

Tumblr_mkngbmirby1r5sllzo1_400_large
Iida<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti