Sen tuntee vatsanpohjassa, kun hymyilee pitkästä aikaa oikeasti.

Se tuntuu vatsanpohjassa asti, kun pitkästä aikaa hymyilyttää.

Ylitin taas eilen itseni. Mä kerroin äidille mitä on meneillään. Mun syömishäiriöstä en puhunut, mutta se ei mulla oo aikomuksenakaan. Sen sijaan, kerroin sille käyväni koulupsykologilla ahdistuksen ja stressin vuoksi. Ja mulla on niin helpottunut olo. Äiti ei ollut edes yllättynyt. Se suorastaan huokaisi helpotuksesta. Ja mua hymyilytti.

Mulla on yhä paha olla. Mua ahdistaa ja pelottaa, mitä huomisesta tulee. Mä stressaan yhä ja mua itkettää. Mutta mä ajattelin suoda itelleni ees yhden päivän, jonka vois omistaa vaan sille mikä on maailmassa tärkeintä. Onnellisuudelle, rakkaudelle ja hyvälle ololle. Mulla ei oo ollut näin vapautuneen hyvä olo koko syksyn aikana. Mä rakastan mun äitiä.

Tänään mun olis tarkotus nähdä vielä Emmiä, ennenkun hiljennyn joulun viettoon. Vaikkei joulu kuulu mun suosikki juhliini, mä odotan sitä silti. (Okei, oon saamassa ehkä maailman kivoimpia lahjoja tänä vuonna:D)
Mulla on aina joulusin tosi rauhallinen olo. Joulu on ainoo aika vuodesta, jollon tunnen itteni ehkä ihan hyväksi ihmiseksi. Se palauttaa mulle mieleen ne kaikki lapsuusajat, kun elämä oli niin viatonta. Mulla on ikävä sitä pikku- Iidaa, joka ei tienny vielä maailmasta mitään ja joka toivoi aina uutta barbia joululahjaks.
Tänä jouluna, se Iida on melkein 17-vuotias, ja saa uuden kännykän. Mutta se sama tunne mulla on toivottavasti viel huomennakin. Ehkä mä olenkin ihan hyvä ihminen.

Hyvää joulua, palaillaan joulupäivänä <3
Iida<3