Iida & Jenny.

En osaa aloittaa tänään. En tiedä mitä kertoisin ensiksi, miten purkaisin ahdistukseni ensimmäisenä. 

Kerronko siitä, kuinka vihaankaan talvea. Kuinka vihaan sitä pistävää kylmyyttä, joka melkeinpä pakottaa sut pysymään neljän seinän sisällä. 

Toisaalta, voisin jatkaa loputonta kertomusta siitä, kuka mä olen. Ja mitä mä pidän sisällä. 

Iida on päällisinpuolin onnellisen näköinen, helmikuun viimeisenä päivänä 17.vuotta täyttävä naisenalku, joka käy Hatanpään lukiota musiikkilinjalla. Iidalla on koulussa hyvä fiilis, välillä väsyttää ja välillä hassututtaa urakalla. Iidalla on monia tärkeitä ja läheisiä ystäviä, parhaana kärjessä on Emmi. 

Iida on tyttö, joka rakastaa kahvia, aurinkoa ja kynttilöitä, halaamista, huulirasvaa ja hellyyttä, laulamista, kitaransoittoa ja kirjoittamista. Iida on haaveilija, jonka todellisuudentaju saattaa toisinaan hämärtyä. Iida on herkkä ja empaattinen, lämmin ja hölmö, muumimamman luonteenpiirteitä omaava hassutus Annalasta. 

Se on Iida, jonka moni tuntee. Ja sitten on se Iida, josta ei moni tiedä, mutta joka on yhä olemassa. Kutsutaan tätä Iida kakkosta nimellä Jenny, mun toisen nimen mukaan. 

Jennyllä on paha olla. Sitä ahdistaa ja itkettää. Sen elämässä on hyvin vähän aihetta hymyyn. Jennyllä on pakkomielle ruuasta, se vahtii päivittäin syömisiään eikä se aina suostu edes syömään. Jenny on menossa psykologille maanantaina, mutta ei omasta tahdostaan. Iida sen sinne pakotti. 

Nämä kaksi persoonaa elää mussa, ne taistelee vallasta. Oon kuningatar ja nää persoonat on mun prinsessoja. Mun omaksi onnekseni Iida näytti olevan viellä vahvoilla. Mutta Jenny iskee aina. Se kaivautuu aina esiin, mun heikoimmilla hetkilläni. 

Eli sillon kun oon yksin.

Iida<3