keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Äiti, kiellä sitä tulemasta enää.

Here I go again...
Se iskee salakavalana nurkan takaa, täysin yllättäen, odottamatta. Se sulkee syliinsä ja keinuttaa kuin lasta keinussa, se kuiskailee korvaan valheita ja saa sut uskomaan jokaiseen sanaan mitä se kieleltään päästää. Ja sen nimi on Ahdistus.
Olin jo hetken siinä uskossa, että oon päässyt siitä yli. Että se on kadonnut, ottanut vähemmän sijaa mun elämässä. Ja mä olin väärässä, jälleen kerran. Se valloittaa mun pään ja saa olon tuntuun niin pahalta, pahemmalta kun muulloin. Se tuntuu kuristusotteelta kaulassa tai hukkumiselta. Se saa pään pyörälle, horisontti vaihtaa äkisti paikkaa ja seinät hivuttautuu sua kohti, kuin jossain skitsossa unessa.
Ahdistus saa mut uskomaan asioita, jotka ei pidä paikkaansa. Se saa mut uskomaan, että syöminen on pahasta, että mä pärjään ilmankin. Se saa mut uskomaan, että kaikki vika on mussa, mä olen syypää kaikkeen pahaan mitä ympärillä tapahtuu.  Ja mä uskon, mä luotan siihen.
Ahdistus ei jätä mua rauhaan, se tunkee mun uniin, saa mut näkemään painajaisia. Mä en halua sitä, mä haluan että se lopettaa.
Äiti sano sille, että lopettaa.

Iida<3

4 kommenttia:

  1. surullist luettavaa.. voi sua pikkusta D:
    tiiän ton tunteen liiankin hyvin, koita pärjäillä siel.

    VastaaPoista
  2. Älä usko mitä ahdistus sulle väittää. Sä olet sen yläpuolella, ja täydellinen juuri tuollaisena. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkin anonyymit laitatte ihania kommentteja mutten ikinä saa tietää ketä ootte :c mutta kiitosta, yritetään<3

      Poista