Tunteellinen siili.

Oon sellanen ihminen, että yleensä teen kaikki ratkaisuni tunnepohjalta. Harvemmin mä ajattelen järjellä, että onko se kannattavaa. Tänään mun oli kuitenkin pakko toimia järjen, eikä tunteen mukaan. 

Mä olen edelleen sitämieltä, että ihmismieli on hullu, kun se haluaa tuottaa itselleen niin järjetöntä tuskaa ja kipua. Rakastuminen on hullujen hommaa, siinä ei sekoamatta selviä. 

Mua oksettaa ja tuntuu, että pää hajoaa käsiin, mutta mä toivon ,että tein oikean ratkasun. Päästin irti ihmisestä, joka oli mulle mahdoton saavuttaa. 

Oon oppinut jälleen kerran kantapään kautta, millasta on elää tunnemaailmassa- yksin. Ja jälleen kerran, oon ymmärtänyt, että mun aika ei oo vielä, mä tartun aina väärään syöttiin. Oon oppinut, että mun pitää kasvattaa itelleni kova kuori, kovempi kun aiemmin. Ihmisten päästäminen liian lähelle tekee kipeää. 

Varsinkin silloin, kun on löytänyt henkilön, jolle voi kertoa kaiken. Joka kuuntelee aina, joka lohduttaa ja tukee sua. Ei semmosia oo joka kulman takana. 

Mutta niihin kiintyy kaikista herkimmin. Ja niinpä, niistä on kaikista vaiken päästää irti.

Iida<3