Smile

Kahvittelua, juttelua, laulamista, nauramista ja höpsöttelyä, siitä koostui tämä päivä Ennan seurassa!
Oli ihana nähdä sitä pikkusta pitkästä aikaa, oli virkistävää päästä purkamaan sydäntään jollekulle.
Istuttiin kahvila La Famillessa ensin muutama tunti, sieltä siirryttiin Koskenrantaan.
Valitettavasti emme enempää seuraa löytäneet, joten vietimme koko päivän kahden, joskaan ei mulla mitään sitä vastaan ollut.
Muisteltiin paljon menneitä, mikä nostikin sitten pienen haikeuden päälle kun köröttelin bussilla 22 kotia kohti.
Surettaa, miten ihmisistä etääntyy niin äkkiä. Tahtomattaankin.
Yksinäiset bussimatkat ajaa mut aina lopulta siihen, että kurkkua kuristaa ja silmät hikoilevat. Itkemiseksi sitäkin kutsutaan. Niin kävi tänäkin iltana. En ole varma vierivätkö äänettömät kyyneleet poskilleni ilosta, surusta vai ikävästä.
Elämä ei oo niin helppoa miltä se näyttää ja tuntuu. Nyt voisin vetää peiton varpaiden päälle ja kuunnella hetken musiikkia, piehtaroida haikeudessa ja sitten nukkua edes yhtenä yönä edes enemmän kuin 7 tuntia.
Iida<3

Loppuun lisäsin yhden lempikappaleistani. Emoa tai ei, ei mua liikuta millään tavalla.