I don´t quite know how to say how I feel

Jatkan edelleen siitä, että oon kuin säätila. Ajoittain aurinkoista, kunnes se pieni lumihiutale kylmentää kaiken. 

Kuulin eilen iloisia uutisia. Keskiviikkona kirjotetaan vuokrasopimus. Musta ja Kalasta tulee oikeasti oman kodin asukkaita. Ainakin hetkeksi, ennenkun opiskelupaikat vetää suuntaan tai toiseen. 

Mua harmittaa, ettei äiti oo mun puolesta onnellinen. Ei se siltä ainakaan näyttänyt, sen omat asiat kiilas taas mun omien edelle. Eikä sille kuitenkaan ollut tapahtunut mitään tämmöstä.

Me etäännytään päivä päivältä enemmän. Me nähdään nykyään tosi harvoin, se kun viettää viikonloput aina toisella puolella Tamperetta. Mä seilaan Annalan ja Irjalan väliä kuin koditon.

Mun keväinen masennus jatkuu edelleen, vaikka yhä useammin on tyyntä. Vähän turhankin hiljaista. Oon lukinnut tunteeni taas jonnekkin sielun sopukoihin, niin syvälle sydämeen etten enää ees vaivaudu niitä avaamaan. Joka kerta kyyneleet kihoaa silmiin, kun pitäis koittaa valottaa ajatuksiaan Kalalle. Mä tarviin avautumiseen omat hetkeni. Ja niissä voi kestää. 

Say Something

Chasing Cars

Iida<3

(Ainiin, mun kameran ja koneen välillä on tapahtunut avioero enkä saa kuviani siirrettyä koneelle, siksi niitä ei oo näkynyt vaikka niitä paljon olisi) 

Joo mä oon sun Jacques Cousteau

Tänä keväänä oon ollut niinkun säätila. Ennusteet sanoo aina edellisiltana muuta, mitä sitten loppujenlopuks on. Välillä kaikki näyttää hyvältä, aurinkoiselta, mutta taivas saattaa revetä millä hetkellä tahansa.
Mun polvet on reistaillu tavallista enemmän. Ibumaxia nassuun, jaksaa sitten juostakin.
Mä oon kaivannu juoksemista. Vaikka sen jälkeen mun olo onkin entistä tyhjempi.
Mun ajatus ei kulje oikein nytkään.
Eilinen meni oikein rauhallisesti, vaikka olikin kauheen kylmä. En juonut humalan haussa, vain pari siideriä ja sitten kotiin. Nautin suurimmaksi osaksi ajasta ihmisten seurasta.
Mun elämässä on olemassa hyvin erityisiä ihmisiä.

Iida<3

Valon etsintää

Eilisenkuvasaldoo Irjalasta, ulkoilua pimeessä ja valon etsintää.

Iida<3

Lieneekö minulle paikkaa mihin kallistaa pään

Olen yksin nyt ja yksin kai nyt jään 

Lieneekö minulle paikkaa mihin kallistaa pään

Koetin tavoittaa onnea suurempaa

En enää haikaile kultaa vaan tyydyn hopeaan

...

En tiedä mitä tahtoisin

Tiedän, etten siihen silti tyytyisi

Jos kaiken kauniin saisinkin

Kauneus minuun kauneutensa tuhlaisi

...

En huomaa hetkeä

En kaipaa nykyistä

Tulen eilisestä

Varjona menneestä

Kaiken minusta

Veit kaiken minusta 

Tätä hoen hiljaa

Tähän tahdon uskoa

...

Tunnevammaisuuteni pukuun iloisen klovnin puen

Aamuyöstä kun kallistan pääni niin huomista päivää jo suren 

On niin haikeaa katsella sinua nyt

Ja niin vaikeaa katsella suurta hymyä huulillasi

...

Kasailen kiviä rinnallesi ja etsin risuja ristiksi

Mitä vuoksesi en tekisi

Suutelen hellästi otsallesi, rukoilen onnea matkallesi

Sain kyvyn itkeä takaisin

Lyriikat tarjosi Mokoma. 

Kaiken muun kevät. 

Iida<3

Appelsiinimehun voima

Tämän aamun saavutuksia:
- Ei oksennusta
- Suihkuun raahautuminen omatoimisesti

Eilisillan saavutuksia:
- Kaks pulloa Fresitaa (toinen oli pieni, mutta silti)
- Ihan liikaa salmaria
- Hiustenvärjäys punaiseen
- Baariin selviäminen
- Baarista pois selviäminen oksentamatta
- Järkyttävän huojuvat askeleet
- Pusut Katjan kanssa
- Ihan liikaa alkoholia
- Mongoloidi kielellä puhuminen
- Sammuminen



Iida<3

No one would want to be in my shoes right now

Nukkuminen tuntuu paremmalta kun koskaan. Kevät ulkona, mustuus ja talvi mun sisällä. 

En tiedä mitä ajatella. Janoan rakkautta, läheisyyttä, huomiota. Sitten työnnän sen pois. Pikkuhiljaa kauemmas, ettei se pääse liian syvälle näkemään mun haavoja.

Nään painajaisia aika usein. Herään toisinaan yöllä kurkun karheuteen ja rinnassa pistävään kipuun. 

Voi kun mä vaan osaisin puhua. Toivoisin, että joku osais kertoa mitä mun pitäis ajatella. 

Mun omat ajatukset on vääriä. 

Mä tunnen vääriä asioita.
Kunpa ulkona satais viikon putkeen. Mä en halua mennä ulos.

Tyttöjen ilta Katjan kanssa tarjoaa skumppaa ja salmaria. Heseruokaa ja hiusväriä. Punaista, paljon punaista ja tekoripset. Baarikierroksen ja vahvan humalan. Nylon Beat ja Gimmel, kaikki parhaat soimaan.

Se kuullostaa just nyt niin hyvältä. 

Tänään mä haluan lähteä ulos, onneks mun ei tarvitse lähteä yksin.

Iida<3

Kevät on oikeesti pelottava

Keväässä on jotain pelottavaa.

Miten voi samaan aikaan tuntua niin hyvältä, kun odottaa kesää. Tietää, että parin kuukauden kuluttua on taas koulusta vapaa ja elämä muuttuu. Ja silti mulla on niin tyhjä olo. Itkettää joka toinen minuutti. Ahdistaa, rintaa puristaa, ääntä ei tuu. Kun oon yksin, oon levoton, en osaa keskittyä ja nukuttaa vaan. Silti, muiden luona, se olo ei helpotu. Haluun kotiin, päästäkää mut kotiin. 

Mun iloisuus, onni ja hyväntuulisuus lipeää käsistä pikkuhiljaa joka päivä. Mikään ei tunnu hyvältä. Miksi näin on, miksi taas? Miksei kerta riittänyt, miksi tän pitää jatkua? 

Kipua lievitti tänä aamuna koettu fyysinen kipu kun istuin neulan alla ensimmäistä tatuointia väsäämässä. Istuin siinä ja keskustelin moottoripyöristä. Salaa oisin halunnut kertoa, ettei mulla oo oikeestaan yhtään hyvä olo. Nauroin silti, rentouduin ja sitten sävähdin taas neulan täristessä luuta vasten. Nyt mulla on kelmutettu yläselkä ja väsyneet silmät.

Kevätmasennusta muilla kun mulla?
Ps. Mut löytää nyt myös bloglovinista

Iida<3