sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Viisi kuukautta syksyyn.
50 joka ilta
30 kyykkyä joka aamu
50 joka ilta
5 kertaa viikossa lenkille- vähintään 3
Aamulla tuoremehulasi, illalla ruisleipää. Siinä välissä mahdollisimman vähän mitään.
Kesä lähestyy, se luo lisää paineita. Mun on pakko onnistua.
Kesän jälkeen 40 kiloa kevyempänä.
Piiloudun peittojen sekaan, kukaan ei löydä mua ja saa mun päätöstä horjumaan.
Tästä tulee raskasta, vaikeeta, jopa inhottavaa, mutta se lopputulos on ainoa mikä mua kiinnostaa.
Mun kroppani ei ole kaunis, mun kasvonpirteet on liian pyöreät.
Mä en aio luovuttaa.
Mulla on ollut loistava loma, mä myönnän sen. Olin eilen Emmillä yötä, käytiin leffassa pelkäämässä Mamaa, ja syötiin pizzaa. Liikaa kaloreita, se näkyy jo.
Puhuttiin syvällisiä yöllä bussipysäkillä, ja aamulla pitkien yöunien jälkeen. Se on mun tukena kävi miten kävi. Rakastan sitä naista. Eikä se jätä mua yksin. Vaikka mä oon lihava. Hyihyihyi kuole pois rasva ja läski. Sula.
Mutta mä en luovuta.
EN LUOVUTA.
Iida<3
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Hiusten hulmutusta ja lantion rikkomista.
Eilinen kohteli rankalla kädellä rakkaitaan. Lähdetiin Tuulan kanssa 18.07 junalla Tampereelta Helsinkiin, kohti Nosturia ja Metal Orgya. Lauri nousi kyytiin Riihimäeltä ja ilman kummempia päästiin junasta ulos. Sitten se ongelma vasta alkoikin. Koitettiin paljasjalkaisina Tamperelaisina suunnistaa Nosturiin, mutta eihän siitä mitään tullut, käveltiin väärään suuntaan ja ihan ympyrää. Testasin omaa viehätysvoimaani ja kysyin neuvoa eräältä Helsingin herralta, mutta joka ei sitten itsekään tiennyt missä kyseinen paikka oli. Tai sitten, se ei vaan halunnut auttaa meitä ja neuvoa mulle reittiä. Turhautumista, ärsyyntymistä ja kylmyyttä paettiin sitten taksiin, joka mutkien kautta meidät sinne vei.
Sisällä Nosturissa pupuksi pukeutunut mies jakoi valotikkuja. Ehtona oli että piti näyttää tissit tai ottaa muna suuhun. Tässä tapauksessa kyse oli onneks vaan tuikitavallisesta suklaamunasta, josta ansaitsin sitten vihreän ja sinisen tikun. Pettymys oli suuri, kun ne ei hohtaneet ihan kuten piti. Ens vuonna uudestaan ja sitten tissit esiin, jos sais vaikka hohtavampia tikkuja.
Keikka itsessään oli verta, hikeä ja kyyneliä. Yhdeksältä alotteli ensimmäinen bändi, väkeä oli vielä melko vähän. Kuolattiin Tuulan kanssa laulajaa, pupunaamioon sonnustautunut kitaristi hämmensi.
Toisen bändin laulajalla oli myös varsin komea ulkomuoto. Kymmenen maissa alkoi vaan keskittyminen herpaantua ja odotettiin malttamattomina puoleen yöhön, Turmion Kätilöiden soittoaikaan.
Kellon lyödessä 00.00 ei mitään kuitenkaan tapahtunut. Väsymys alkoi painaa jaloissa, niskoissa, hauiksessa ja mielessä. Oli kuuma, nihkeä olo ja pyörryttikin jo. Kärsimättömän aika on pitkä. 00.30 suvaitsivat herrat aloittaa ja olihan show odottamisen arvoinen. Taattua Kätilöitä katossa selkänsä varassa roikkuvista ihmisistä aina tulennielijöihin asti. Moshpitti äityi rajuksi, kukaan ei oikein ollut turvassa kolhuilta. Onneksi Pyry pelasti ja työnsi ihmisiä kauemmas etten kaatunut selälleni. Narikka jonossa kaikkia vitutti, haluttiin kotiin ja jalkojakin särki. Etuilevat humalaiset eivät mielialaa kohottaneet.
Käveltiin Tuulan ja Laurin kanssa Kamppiin, puolivahingossa sinnekin löydettiin. Puolen tunnin odottelun jälkeen päästiin bussiin ja lähdettiin kohti Tamperetta. Nukuin kolme tuntisen bussimatkan ajan puolen tunnin pätkiä, ja herätessäni 05.40 aurinko nousi kauniista ja oltiin jo Sääksjärvellä. Äiti oli linkka-asemalla vastassa, heitettiin Tuula ja Lauri kotiin Olkahisiin ja tultiin kotiin. Oma sänky oli hunajaa keholle ja nukuin 11.30 asti lähes tajuttomana. En olis halunnutkaan herätä sillä sen myötä mun keho reagoi myös kiputiloihin. Niskoihin sattuu enemmän kun laki sallii ja lantio rusahtelee eikä portaiden kävely onnistu juurikaan. Keikka oli kuitenkin kokemus, ei ehkä mieluisin, mutta yksi luku tähän vuoteen. Ja parhaassa seurassa, tottakai!
Tulipas pitkää tekstiä :D Toivottavasti kukaan ei kyllästy. Mun piti kuvata videoo, mutta koska en jaksa pestä hiuksia, meikata tai edes vaihtaa yökkäriä, niin luovuin ideasta.
Iida<3
Ps. Vapaaehtosia hieroon hartioita?
Pps. Hunajapupu. <3
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Postaus ilman päätä ja häntää.
Ihmisessä on monta osa-aluetta johon hullaantua.
Musiikkimaku. Luonne. Se hassu tapa höpöttää hermostuneena.
Mä rakastun ihmisiin monesta syystä. Toisiin, mä rakastun kuten kaveriin voi rakastua; niistä tulee mulle uskottuja, parhaita ystäviä, joiden menetys olis sama kun itsensä tappaminen.
On poikkeuksia, jotka kuitenkin vie multa jalat alta vaan seisomalla vieressä. Joiden kanssa koko maailma on merkityksetöntä. Ja mua pelottaa joka sekunti, että se on katoavainen tunne, että mä nään unta.
Oon puhunut tämmöstä paskaa ties kuinka usein, mutta mun päässä ei nyt oikein muu pyöri. Mun keho on vuoristorata jota tunteet ajaa edestakaisin. Välillä päähän sattuu, kun järki puhuu mulle. Kuinka tyhmää on uskoa haaveisiin. Useimmiten, mä en kuuntele.
Huomenna alkaa parin päivän pääsiäisloma. Suuntaan Helsinkiin kera Laurin ja Tuulan, Pyry ja Einokin toivottavasti kohdataan. Nosturiin moshaamaan Turmion Kätilöiden tahtiin. Siinä tilanteessa mä tunnen olevani ehkä vähän lähempänä normaalia ihmisistä.
Yöbussillahan me suunnistetaan takas ja yöunet alkaa mulla vasta lähempänä aamu seitsemää. Mä tiedän sen euforian kuitenkin olevan sen arvoista. En jaksais odottaa!
Tuli taas niin sekalaista settiä, että taidan viel lisätä loppuun mahdollisimman hämmentäviä kuvia, jotka ei liity mitenkään mihinkään. Siinä mää oon hyvä.
Ehkä paras ikinä. Mäki haluun mun vauvalle tommosen! |
Matkakuume.... D: |
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Aina saa toivoa.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Romahdus.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Kuvailua ja halipula.
Mustavalkoset on melkein kaikki osa mun kuvistyötä, ja värikkäät on saldoa viime sunnuntailta kun kuvailin mun veljeä- kuvistyöhön sekin liittyen. En oo pitkään aikaan tarttunu kameraan vapaaehtosesti, mikä tuntuu vähän hassulta. Mulla ei vaan oo ollut aikaa tai halua.
En osaa päättää. En ees tiedä varmasti.
Mun tekee mieli halia.
Iida<3
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Be my Nemo.
Hoping one day you'll make a dream last
But dreams come slow and they go so fast
Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missin' home
Only know you love her when you let her go
Mulla on tänään hyvä olla. Mä oon saanut kirkkautta mun päiviini, hymyily aiheuttaa oikeasti tunnetta- iloa.
Mulla on rakkausfiilis. Just semmonen ällösöpöily olo. Mun hipsutettavana on valitettavasti vaan yks mun lukuisista tyynyistä tai pehmoleluista (hiljaa, ei saa nauraa).
You gotta know that I`m here all alone.
Wondering if you as low.
As I do without you oh oh oh
In case you didn`t know.
Since you left me I`ve been miserable.
Oh why`d you have to go.
Mä rakastan aurinkoa.
Rakastan hajuvettä ja ripsiväriä.
Mä rakastan mun hiljalleen punehtuvaa hampputukkaa.
Mä rakastan mun varpaita, vaikka ne onki vammaset.
Mä rakastan sitä vapauden tunnetta minkä perjantai synnyttää.
Mä rakastan pitkiä haleja, jollasen mä onneks sain tänään.
Se oli parasta. Mä rakastan tätä päivää.
Iida<3
torstai 21. maaliskuuta 2013
Mun elämä ja varpaat.
Enkä mä häpeä myöntää sitä. Se vaan saa mut tuntemaan itteni niin saatanan heikoksi.
Pelkääminen on inhimillistä, mutta se ei sovi mulle. Voin pelätä hämähäkkejä, pimeää ja korkeita paikkoja.
Mutta tunteiden pelkääminen tekee musta heikon.
Voimattoman, suojattoman.
Mä en ole, niinkuin sä. Mä en osaa hallita mun tunteita. Ne vaan ilmestyy, voimakkaina, eikä ne anna armoa.
Mä oon ollut tänään vihainen ja ärtynyt. Mulle hyvin epätyypillisiä tunnetiloja. Oon yleensä vaan surullinen.
Mun viha oli suunnatonta, teki mieli potkia seiniä ja heitellä kiviä. En tehnyt mitään, kiehuin vaan ja hengitin tupakansavua.
Mutta mä pärjään. Mun nukkumisongelmat on lisääntynyt, mutta mä oon opetellu syömään taas. Ainakin säännöllisemmin, aamulla omenaa ja illalla appelsiinia. Mutta ei mua enään ahdista, musta tuntuu ihan hyvältä. Masennus on vaan yksi vaihe, ei se kestä ikuisesti. Mä en anna sen tappaa mua. Sillä mä aijon kuolla arvokkaasti, en jonkun mielentilan runnommana.
Välillä muhun sattuu.
Olla niin huomaamaton. Olla se sun huomiota janoava ihmisparka, jonka huudot kaikuvat kuuroille korville.
Mua sattuu, ettei mun ihmisarvo merkitse mitään. Että mun kylmät kädet ja loukkoa löyvät polvet on vaan merkityksetöntä, kuulumatonta. Kyllä mä osaan huutaa. En mä vaan halua sotkea mun asioita enempää.
Mutta on mun elämässä jotain valoa. Auringon lisäksi. Mulla on uusi ihmissuhde. Henkilö, joka haluaa jutella mun kanssa. Mä tiedän, että oon taas sokea. Että mua ehkä sattuu. Että tässä voi käydä, niinkuin aina ennenkin. Mutta ei mua haittaa. Toistaiseksi, mulla on uusi ystävä.
Varpaat on söpöjä.
Iida<3
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Lohduton tyttö.
Ne eivät uskalla liikahtaa.
Lasinsirpaleet varpaissa pistelee, joka askeleella veri sakenee.
Kyyneleet poskilla, puren huuliain.
Läpi lasisen meren en uskalla vaeltaa, sattuu liikaa.
Ei mun tarkoitukseni ollut vahingoittaa.
Sydän rikki, lattiaa vasten.
Katoaa muisto onnellisten.
Itken, itken, eikä kukaan kuule.
Tuulikin huutaa lattian raosta.
Sitäkin sattuu, muisto sirpaleista.
Tunne onnellisuuden on häilyväistä.
Hallusinaatio menneestä.
Mitä tapahtui, miksi sattui?
Miksi ranteissa polttelee, miksi veri sakenee?
Sirpaileita polvitaipeissa, en uskalla enää liikahtaa.
Kyyneleet vierivät ja kuulen niiden äänen, kun ne tömähtävät lattiaan.
Pieni tyttö, yksinäinen.
Ei uskalla pyytää, apua ystävien.
Kyyneleet jo kuivuneet, sirpaleet rinnalle kiivenneet.
Ei tätä haurautta kestä katsella, se on kaunista.
Nuori tyttö, niin lohduton.
Jalat ristissä, kädet sylissä.
Se näkee taas untaan, levotonta mieltään katselee.
Pelkää, jokainen kyynel kertoo sen.
Nyt ei tarvitse itkeä, sillä tyttö selkäänsä sai
lahjan enkelten, siivet suuret valkeat.
Hautajaisissa hekin itkivät, kaikki.
Joiden nimeäminen olisi mahdotonta.
Yhtäkkiä kaikki rakastavat sitä lohdutonta sielua.
Jonka lattia oli verestä sakea ja kiilsi lasinsiruista.
Iida<3
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Maistuu ihan karkilta.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Masentuminen on väärin
Nyt se on virallista. Sillä kaikki musta valkoisella paperilla on virallista. Mulla on bulimian ja univaikeuksien seurana vaikeaa masennus, joka vaatii psykiatrihoitoa. Eli lääkkeet kouraan ja hyvää loppuelämää.
Mun perjantaissa auringonpaiste oli yllättäen liian kirkasta ihailtavaksi. Mun perjantain fiilis muuttui tunnissa. Mä ajattelin kattoa leffaa ja nukkua huomenna pitkään. En silti pääse pakoon sitä lausetta, se kaikuu mun päässä kun olisin tehnyt jotain väärää: " Sulla on vaikea masennus"
Ehkä se onkin väärin.
Iida<3
torstai 14. maaliskuuta 2013
Mun arkku, joka kantaa nimeä Onnellisuus.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Keskiviikko ilman otsikkoa.
Sain tänään huomata, että meillä on ihan mahtava kouluterkka, ainakin tämä tarkastuksen tehnyt blondi sai mun hermoni rauhoittumaan. Me juteltiin pitkään, lähes tunnin verran ja se sai mut voimaan paremmin, ainakin hetkellisesti. Mun kuulo on loistava, näkö sitä mitä on, pituuskasvu tasaantunut ja se paino... Sitä tietoa ei tule näkemään muut kun terveydenhoitajat. Mun ei tarvinnut sitä kuulla, mikä on ehkä mun oma pelastus. Voin liian hyvin kuvitella mihin sekin tieto johtais. Joten kyllä, mun fiilis ei ookkaan niin paska kun ajattelin sen tänään tulevan olemaan. Mä aion mennä hymyillen nukkumaan, sillä mä tiedän saavani laadukasta apua. 30 kiloa odottaa yhä, mutta tänään ne saa odottaa. Ehdin mä huomennakin.
Iida<3
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Hello darkness, my old friend.
Valoisin vuodenaika lähestyy yhä kiivaammin. Ihmiset alkavat piristyä. Talven masennus heitetään järveen ja annetaan kevätjäiden kuljettaa se mukanaan pois. Jonnekkin pimeään, missä se odottaa ensi talvea.
Mä oon aina rakastanut kevättä ja kesää. Aurinkoa, lämpöä ja hymyileviä ihmisiä. Nyt mä en kuitenkaan ole jaksanut kurkistaa peittoni alta valoon. Pahoittelen tätä blogihiljaisuutta. Little Love ei saanut mua motivoitumaan kirjoittamaan. Mitäpä mä olisinkaan kertonut, sairaana kun oon makoillut. Pitäisi varmaan vaihtaa blogin nimeä, sisältö ei taida täyttää nykyisen kriteerejä.
Mitä lähemmäs kevät tulee sen pimeämmäksi mun mieli muuttuu. Mun tavoitteet on vielä kaukana ja kohta on se aika, kun kuljetaan vähissä vaatteissa hikoillen. Mun paineet kasvaa. Tekis mieli rikkoa jokainen peili ja vaaka, jotta voisin olla onnellinen ja vapaa kuten muut. Voisin nauttia kesästä.
Mun Tays-reissu on edessä perjantaina. Mua pelottaa. Ne yrittää auttaa mua.
Mä oon pahoillani, että näin kävi taas. Pyydän anteeksi, että mun mieli on musta, vailla aurinkoa. Mä pyydän anteeksi heikkoutta. Mä rakastan teitä. Sua, joka tätä luet. Mä haluan halin.
Iida<3
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Veitsen iskuja vatsalle.
Mulla on näköjään taas ollut tämmönen, mulle epätyypillinen, parin päivän postaustauko.
Syy on kyllä selvä, oon nimittäin sairastanut lähes koko loman. Sunnuntai-iltana mulle kohos kuume, eikä tietenkään kevyimmästä päästä vaan mittari kävi 40°asteessa. Kun kuume sitten tiistaina hikoili itsensä pois, luulin voittaneeni.
Keskiviikkona uskaltauduin päänsärystä huolimatta elokuviin katsomaan Les Misèrablesin. Elokuva on kehunsa ansainnut, sen verra ahkerasti vuodatin kyyneliä.
Torstaina juhlin syntymäpäiviäni Olkahisissa Tuulan, Ennan, Karon ja Noran kanssa. Ilta oli nauruntäyteinen, mutta tänä aamuna ei enää naurattanut. Heräsin kovaan kurkkukipuun ja ääneni tavoitteleekin selvästi noin 80.vuotiaan miehen köhinää. Lähdin silti urhoollisesti bussilla kotiin.
Jouduin kuitenkin soittamaan itselleni kaupungista kyydin, bussimatka kun ei kovin hyvää tehnyt. Odotellessa äitiä oksensin ensimmäisen kerran, Stockmannin kulmalla. Kotiin saapuessa toisen kerran, kunnes nukahdin.
Makaan peittojen alla, tuskan hiki otsalla ja tärisen. Oloni tuntuu pahalta, mutta eiköhän tääkin tauti nujerreta.
Hopefully...
Iida<3