Hope.

Noniin, eli mun neljäs psykologikäynti on nyt takanapäin. Tää oli jo toinen kerta kun mua alko ihan suunnattomasti vaan itkettään. Kouluterkalle laitettiin viestiä ja seuraava etappi on TAYS. En tiedä vielä mitä siellä tehdään tai vastaavaa, mutta ajan saannissa voi kestää pari viikkoa. Alustavasti sanottuna lääkäri keskustelee mun syömisistä ja saan diagnoosin kai ihan paperille.
Mua vähän pelottaa, sillä tää on todella iso askel, oikea harppaus mun hoidossa. Mulla kesti vuosi, että sain otettua yhteyttä psykologiin ja nyt parin kuukauden sisällä oon jo menossa jatkotutkimuksiin yms.
Eilen mua vähän kadutti, että annoin sille luvan tehdä lähetteen. Mä en oo viel saavuttanu mun määränpäätä, enkä haluu otsaani sitä hullun leimaa. Mä en tuomitse ihmisiä, en halua, että ne tuomitsee mutkaan.

Kerron tosiaan aika avoimesti tänne mitä mun elämässä tapahtuu, mutta mä en sitä pahana juttuna pidä. Mä oon avoin persoona, ja mun mielestä asioista pitää puhua. En haluu kätkeytyä tekohymyn ja positiivisen asenteen taakse salatakseni sen, ettei mulla ookkaan kaikki hyvin. Ja sitäpaitsi, syömishäiriöt ja ahdistuneisuus ei oo tänä päivänä enää todellakaan niin vaiettuja asioita kun 20.vuotta sitten.

Mä oon todella kiitollinen niille ihmisille jotka on jaksanut mua tukea ja auttaa, parhaansa mukaan. Jokaisella teillä möttiäisellä on erityinen paikka mun sydämessä. Mä en ehkä oo vielä valmis parantumaan, ja ehkä en vielä siinä onnistukkaan, mutta mä yritän. Mua ei oo ikinä pelottanu näin paljon, mutta ehkä onnistun kääntään sen pelonki hyväksi.

Häpeä.

Häpeä.

Mä en nyt todellakaa tiedä mitä oon tekemässä, kui kehtaan raiskata ihmisten korvia tuollaisella :--D
Ainakin siitä näkee, että toiset pääsee musalinjalle vaan säälipisteiden avulla.

Koska mulla on koeviikko, kuten eilen mainitsin, niin nää blogipostaukset jää armotta vähän lyhyemmiks. Voin viikonloppuna kuroa vähän takasin, ainakin yritän. Takana mulla on tänään tehty psykologian koe, ja toivon todella, etten sitä kauheen pahasti kussut. Huomenna edessä äidinkieli, edessä siintää vielä englanti, matikka, filosofia ja biologia. Mä vihaan koeviikkoja, oonko ikinä maininnut?

Mutta, pitemmittä löpinöittä, nauttikaa tuosta aisteja hivelevästä tulkinnasta. Miss Nollakoko kiittää ja kuittaa.

Iida<3

Miss Nollakoko.

Mä oon nyt ihan koukussa oksettavaan olotilaan. Se auttaa mua olemaan syömättä.
Mä oon vakaasti päättänyt jättää rakkauden etsimisen jollekulle toiselle. Mulle se ei kaikesta päätellen sovi ollenkaan. Joten siis mä keskityn mun tavoitteeseen. Mun tavoite kantaa nimeä Miss Nollakoko.

Vähä lyhyempi postaus tänään, koska koeviikko verottaa mun aikaa.

Iida<3

Kiitos, että jaksat olla siinä.

Mulla alkaa tiistaina koeviikko. Eikä mua kiinnosta. 

Suunnittelin mun lukkarit uudestaan, ja tuntuu helpolta hengittää. Sain ujutettua muutaman pakollisen lisäksi joukkoon pianokurssin ja kuvista. Se on hyvä, ehkä opin soittaan pianoa ja ehkä jaksan ajatella vähän valoisemmin. 

Mä oon jopa nukkunut kohtalaisen hyvin koko viikonlopun, herännyt kymmeneltä joka aamu, mikä on todella aikaisin mun mittakaavassa. Mä oon kuunnellut paljon musiikkia ja saattekin syliinne oikean linkkivyöryn tän tekstin lopussa. 

Mun on pakko tehdä pieni ylistys tässä kohtaa. Oon jutellu nyt Janin kanssa todella paljon. Se on ollu ehkä yks mun tärkeimmistä tuista tässä muutaman kuukauden sisällä, joten mä haluan kiittää sitä siitä. Jani tulee ens  syksynä Hatanpäälle ja se lupas tanssia wanhatkin mun kanssa. ( Siitä puheen ollen, piirsin mun wanhojen mekon päästä paperille eilen, enkä malta odottaa, että sen valmistus voidaan alottaa!) 

Mä oon niin mielettömän kiitollinen sille jätkälle kaikesta. Ei sanat riitä ees kuvamaan, kuinka tärkeä se mulle on. Vaikka Jani on mua vuoden nuorempi, en oo silti varmaan ikinä kokenut näin täydellistä ymmärrystä jonkun miespuolisen kanssa. Se viettää varmaan puolet ajastaan mun pään sisällä, siltä se useimmiten tuntuu. 

Vaikka mä oon nukkunut kohtalaisen hyvin, mulla on silti ollut harvinaisen huono sunnuntai. En oo pitänyt mitään sisälläni, mikä tuntuu kurkussa. Toisaalta oon asiasta enemmän kuin iloinen, sillä tällä tavoin saan ainakin jotain aikaan. Mua pelottaa lähestyvät terveystarkastukset, mä en halua taas kokea sitä jokavuotista itkun ja raivon määrää. Mä ihan totta räjähdän. 

Ja vielä niitä musalinkkejä, koittakaa kestää! 

Taitelijaelämää

Tyttö epäkunnossa

Palvo minua

Tirehtööri

Taina

Lauri

Kaksi kaunista

Oodi

Kuu saa valtansa auringolta

En tahdo olla yksin.

Iida<3 

Kun olet poissa, minä jatkan.

Kaikilla meistä on varmaan ollut joskus se tunne. Semmonen järjetön hellyyden kaipuu, suunnaton ikävä ja tuska siitä tosiasiasta, että onkin ihan yksin.
Mulle iskee sellane järjetön tunne aina iltasin. Ei oo ketään, kelle soittaa hyvää yötä. Mä en oo kellekkään se ensimmäinen ajatus aamulla tai viimeinen illalla. Ja juuri se mä haluaisin olla. Jonkun ihan oma ja ainoa, joku jota rakastetaan. Oon hiljaa hyväksyny sen ajatuksen, ettei vielä ehkä oo mun vuoro.
Mä oon tehny ns. Vääriä valintoja elämäni aikana, mutta tällasina herkkinä hetkinä kaipaan myös niitä. Mä haluun saada hyvän yön soiton ja olla se ainoa jonkun maailmassa. Tää on toive ja mä odotan ihmettä.

Iida<3

Perjantaista.

Mun piti oikeastaan kirjoittaa tää postaus jo eilen, mutta blogger kiukutteli mulle ja siinä samalla koko tietokone, joten luovutin tunnin yrityksen jälkeen ja menin nukkuun.
Ketään ei luultavasti oikeasti kiinnosta, että vietin perjantaini Emmin kanssa ja meidät tuntien oli meno taas ihan omaa luokkaansa. Kuvasin illasta videoita, joita mun piti pätkästä ja liittää sitten lyhyemmäks kokonaisuudeks, mutta koska oon huono, en siinä onnistunut. Joten, jos video tänne latautuu, saattekin nauttia melkein yhdeksän minuuttisesta aistiraiskauksesta.

Saatiin me muutama kuvakin nappastua, vaikka edustavuus, (niin kuvissa kuin videolla) on taas sitten ihan omaa luokkaansa.

Onni. 
Bangarang

Iida<3

Tunne-elämän ristikko.

Mä rakastuin. Mä rakastuin salilla käymiseen ja kalorien palamiseen. Mä rakastuin kuntopyörään. Tänään, mä oon rakastunut.

Mun viikko on kulunut enimmäkseen suuressa sumussa. Tiistaina mun vointi romahti, inhottavan keskustelun seurauksena. Bussissa mua itketti, mutta nieleskelin urhoollisesti kyyneliä aina kotiin asti. Tiistai illan mä vaan itkin.
Eilen ei ollut sen parempi päivä, jouduin näkemään kasvoja, joita en olisi halunnut nähdä. Mä poltin tupakkaaki, kahden kuukauden tauon jälkeen. Mä vihasin koko maailmaa, ja purin hampaita yhteen, etten ois huutanu.
Ilta toi kuitenkin mukanaan sen mitä halusinkin. Huomion siitä, että olinkin yhä tärkeä. Edes osittain.

Tänään oltiin tosiaan salilla Ellun kanssa ja mä rakastan tätä tunnetta mun reisissä! Tää on huumaavaa, ihan kun oksentaminen. Huomenna oonki Emmin kanssa, lauantaina meen käymään Olkahisissa ja sunnuntain pyhitän alkavalle koeviikolle.

Mä tiedän, ketkä tän tulee lukemaan. Ja mä todella oon siitä kiitollinen. Sä oot aarre.

Iida<3

Menettämisen tuska.

Vasta kun menettää, voi oikeasti ymmärtää millaista tuskaa on päästää irti. Irti jostakin sulle tärkeästä ja rakkaasta. Vasta silloin tajuaa kuinka paljon se sulle merkitsi.
 Jokainen tulkitkoon tavallaan, mä en enempää ala selitellä. Mä oon vaan kovin lyhyessä ajassa joutunut luopumaan niin paljosta. Vanhat haavat umpeutuvat, mutta uusia tulee jatkuvasti lisää. Kun on yhdestä selvitty, tulee toinen. Tää kierto jatkaa kulkuaan, kuin aurinko radallaan.


Ihmisiä tulee ja menee, se kuuluu elämään. Toisia en olis valmis päästämään menemään. En millään kestä ajatusta luopumisesta. Mutta mun on pakko, ketään ei voi kahlita. Mua kaduttaa niin paljon, että luovutan turhan helpolla.


Musta vähän tuntuu, ettei mun postauksista oo kukaan saanut aikoihin mitään selvää. Oon itekki toisinaan niin hukassa mun ajatuksissa. Mutta ketä se loppujenlopuks kiinnostaa? Tää blogi on ainakin mun näköiseni; sekava, eksyksissä ja vailla päämäärää.

Iida<3

The black heart doesn't sing a song anymore.

And all you need is i`m so sorry.


Mä rakastan elää hetkessä. Joskus vaan toivon, että tietyt hetket jatkuis vähän pidempään. Eikä niiden loppujen tarvitsis aina olla niin surullisia.
Sanotaan, että loppu on usein myös jonkun uuden alku. Mä oon nähnyt monta loppua ja saanut onnekseni aina uusia alkuja. Muttei sitä oravanpyörää jaksa kauaa vipeltää.


Sä oot mun unikuva, täydellinen ja vahva-
Jos voisin, sut lasipurkkiin laittaisin,
jotta voisin varmistua, että oot mun oma.
En voi niin tehdä, eikä se haittaa,
sillä uskon yhä unelmiin ja sä oot niistä suurin.

Iida<3

Surullisen kuuluisat kuulumiset.

Taas tällainen yksi surullisen kuuluisa Iidan sunnuntai-ilta. Muhun sattuu joka lihakseen, väsyttää mutta ei kuitenkaan. Mä olin Emmillä auttamas sitä ruotsin kirjotelmassa. Sain siltä lahjan, jota olin pitkään jo toivonut. Rakastan sitä naista.
Nyt mä haen tukea ja ymmärrystä, sillä jokainen itku on askel taaksepäin. Tuntuu etten sittenkään edisty, palaan aina pohjalle. Mä menetän kaiken mulle rakkaan ja tärkeän, siltä musta tuntuu.

Mä sain inspiraation kirjottaakseni listan. Listasin kaikki mun huonoimmat puolet paperille. Itken verta.
Se joka ei sitä halua lukea, voi sulkea silmänsä. Mä huudan.

Surkein bloggaaja

Tää on luultavasti kaamein kuva mitä tuutte musta näkemään.
Voitte siis huokaista helpotuksesta, sillä tällasta aistiraiskausta ette tuu enää kokemaan.
Nukuin pitkästä aikaa hyvin, mistä olin kiitollinen omalle keholleni. Oon kattonu leffoi, sain mun kännykän toimiin. Otin kissani kans yhteen ja sain komean sotahaavan otsaani, siksi mulla on laastari otsassa. 

Oon ollut kauhein bloggaaja pitkään aikaan, mutta huomenna lupaan kuvailla jotain videoo tai vastaavaa, kun meen auttaan Emmiä sen ruotsin kirjotelman kanssa. Oon kiitollinen, että jaksatte yhä lukee mun vammailuja. Rakastan.

Iida<3

Täydellinen tyttö.

Välillä tuntuu vaan tosi pahalta.Eikä sille aina löydy selitystä. Nyt musta vaan tuntuu pahalta. Mulla oli hyvä päivä, ainakin mun mittakaavassa. Mutta päivätkin kääntyy ajan myötä iltaan ja tuo mukanaan ihan uusia fiiliksiä.
Tällaisina iltoina haluan piiloutua peiton alle, pakoon maailmalta. Mutta mua pelottaa kuunnella mun omia ajatuksia.

Saatan kuvata videon huomenna, tänään mulla ei riittänyt aikaa, eikä mua juuri nyt enää innostaiskaan. Mä haluan niin kovasti yrittää olla täydellinen. Vaikka tiedän sen olevan mahdotonta. Haluun olla täydellinen itelleni, ja ehkä joskus jollekulle muullekkin.

Iida<3

Fuck this shit.

Mulla kusee hermot Soneraan, nukun aivan liian vähäsen ja tunnen oloni yksinäisemmäks kun aikoihin. Nukahtelen tunneilla ja stressaan huomista englannin puhe-esitystä koska oon aivan paska siinä. Toivon enemmän tai vähemmän ääneen, että talvi olisi jo ohi. Mulla on kylmä.
Onneks mulla on kuumia ystäviä lämmittämäs.

Ps. Ajattelin kuvata pitkästä aikaa videon huomenna (:
Iida<3

Kolme päivää.

Mä en ole oksentanut kolmeen päivään.
Kolmeen kokonaiseen päivään. Tai, en ainakaan tähän tekstiin mennessä.
Vaikka voisi olettaa, että mulla on hyvä fiilis, semmonen "jes, mä olen hyvä ihminen ja parantumaan päin" niin sitä mun fiilis ei todellakaan ole. Mä en tiedä, miksí oon ollut kolme päivää ilman, en osaa selittää, johtuuko se väsymyksestä vai mistä, mutta silti.
Musta tuntuu, että tää teksti vaan pomppii, eikä tässä ole sen enempää järkeä kuin missään muussakaan mun jutussa nykyään. Mä tiedän, että ne ketkä tän lukee, ajattelee mun edistyvän tai on vähintäänkin ylpeitä. Älkää suotta, samaa paskaa tää on edelleen.

Kolme päivää on helvetin pitkä aika tätä nykyään.

Iida<3

Reitti rakkaudessa.

Painajaisia pienessä päässä, kauhukuvia, huutoa, kipua.
Siltä se tuntuu, rakkaus.
Vaahtokarkit siirapilla on  paskapuhetta.

Mä uskon ikuiseen onneen, siihen yhteen oikeaan. Sä tulit sen pilaamaan, katoit mua vähän liian pitkään. En uskonut tästä kehittyvän suurta, silti jokaöinen painajainen kertoo susta.

Se kertoo miltä tuntuis sut menettää, mihin mua sattuis pisimpään. Sydän on jo hauras, ruhjottu. Pidä musta kiinni, viel hetki, jokainen minuutti on helpompi hengittää.

Mä uskon ikuiseen onneen, siihen yhteen oikeaan. Sä tulit sen pilaamaan, katoit mua vähän liian pitkään. En uskonut tästä kehittyvän suurta, silti jokaöinen painajainen kertoo susta.

Mä tiedän, että suakin pelottaa. Mä satutan sua vaan jos annat siihen aihetta. Anna mulle kartta, ohjaan meidät oikeeseen, mä
oon kulkenut tätä reittiä ennenkin. Siellä on vähän kantoja, mutta pari haavaa ei satu.
Reitti rakkaudessa ei oo se helpoin, mutta ei tässä maailmas saa mitään hyvää helpolla.

Iida<3

Varis joutsenten joukossa.

Mulla on ollut miljoonia unelmia, miljoona haavetta ja vain murto-osa on toteutunut.
Mä oon toisinaan katkera siitä, etten ikinä aloittanut balettia. Mä nimittäin haluaisin olla se unikuvan kauneutta tavoitteleva hento ja herkkä naisenalku joka sipsuttelee kärkitossuissaan kansallisbaletin lavalla. Se oli unelma, ei pieni, muttei myöskään tarpeeksi suuri.
Seuraavaksi halusin lääkäriksi. Itkuhan siinä tuli, mulla kun ei satu olemaan yhtään loogista päättelykykyä jotta pärjäisin. On  ihme, ettei mun matikan kursseja oo keskeytetty. Samoin on fysiikan ja kemian laita.

Mun luusto ei sovi ballerinalle, eikä lukupää lääkärille.Mun kasvot ei sovellu mallille, joten mihin mä sovellun. Onko mulle paikkaa, jotakin uutta mistä haaveilla?
Tuntuu pahalta olla varis joutsenten joukossa.

Iida<3

Kaksikymmentä totuutta

Hei muruset<3 Koska oon kauheen laiska bloggaaja, ajattelin viihdyttää teitä ja itseäni tekemällä tämmösen postauksen, jossa kerron 20 iha random faktaa itsestäni.

1. Oon oikeesti tosi ujo, varsinkin isommassa porukassa, enkä useinkaan uskalla ilmaista omia mielipiteitäni.
2.Mä rakastan hajuvesiä, ja mulla on tyhjiä pulloja kohta jo kokoelma
3. Mulla on superhuono itsetunto, vaikkei se aina ehkä näy ulkopuolisille.
4. Kesä on mun lempi vuodenaika, sillä mää palelen melkein aina ja jatkuvasti. Kaikenlisäks oon huomattavasti pirteempi kun illat on pitkiä ja aurinkoisia.
5. Mulla on vaaleenpunanen vespanmallinen skootteri, jota rakastan ihan yli kaiken.
6. Mikään ei oo mulle niin tärkeetä, kun mun rakkaat kaverit ja ystävät, enkä aina muista huolehtia mun omasta hyvinvoinnista.
7. Jos saisin olla ihan mikä tahansa, haluaisin olla merenneito, sillä rakastan vettä.
8. Mä oon tajuttoman herkkä ja liikutun tosi helposti. Saatan itkee ihan yhtä paljon Disney-leffoja kattellessa tai jonkun kanssa riidellessä.
9. Mä tykkään käydä juoksemassa varsinkin keväisin ja syksyisin, ikäänkuin "aivojen nollaus lenkillä".
10.Oon lapsirakas ihminen, enkä pystyis kuvitteleen itelleni elämää ilman omia lapsia.
11. Haaveilen toisinaan lähdöstä vaihto-oppilaaksi tai että muuttaisin ulkomaille, mutta en tiedä riittäiskö mun rohkeus ikinä sellaseen.
12. Mulla on tosi laaja musiikkimaku, painottuen heviin yms. mikä saattaa joskus yllättää uudet ihmiset.
13. Oon luova ihminen ja viihdyn joskus montakin tuntia putkeen piirtäen tai kirjottaen.
14. Tykkään myös valokuvaamisesta vaikka mun kuvaustaidot ei mitkään huiput ole.
15. Mä rakastan appelsiinin tuoksua.
16. Mulla on riippuvuus ties mihin mm. huulirasvaan, suklaaseen, hedelmiin & hajuvesiin.
17. Syöminen on mulle isompi ongelma kun pitäis.
18. Rakastan kierrellä vaatekauppoja vaikka sovituskopissa ahdistunkin. Kengät on mun suurin intohimo.
19. Oon tosi tyttömäinen ja oikee hemmoteltu pikku prinsessa, tykkään just korkokengistä, mekoista, kimaltavista koruista yms. mutta sitten mussa on toinen puoli joka rakastaa tatuointeja, nahkatakkeja ja moottoripyöriä.
20. Delfiini on mun lempieläin ja haaveilin aikoinaan delfiininkouluttajan ammatista.

Aika random mutta juuh :DHyvää sunnuntaita.
Iida<3

Anna mulle syy hymyillä perjantain keskellä.

Sä et varmaan huomannut mua, sä et taaskaan tuntenut mua.

Mä en osaa enää kirjoittaa, siltä musta nyt ainakin tuntuu. Mun pää on yhtä sekamelskaa, enkä osaa eritellä mun tunteita tai ajatuksia. Mun on nälkä.
Mua vähän harmittaa, että lopetin tupakoinnin, sillä just nyt, mun tekis sitä ehkä vähän mieli. Mua stressaa, sillä ens viikolle pitäis olla tehtynä sata ja yksi asiaa. Enkä mä tiedä, miten mä sen hoidan. Ihan kohta on taas koeviikkokin.
Salaa mää myös panikoin tän ajan kulusta. Ihan kohta on jo kesä, eikä mun tavoite ole vielä lähelläkään. Alan stressata siitäkin. Voisko joku painaa jotain nappia, etten stressais? Voisinko saada sellasen napin? Välillä elämä on ihan liian vaikea elettäväksi.

Mua alkoi itkettämään bussimatkalla kotiin. Sitä se teettää, kun muistelee taaksejääneitä asioita. Välillä mua kaduttaa, etten ikinä avannut suutani ajoissa. Ehken mä vaan osaa toimia oikein ihmisten kanssa.
Voisin lopettaa koulun ja nukkua kesään asti. Nukkuminen kuluttaa kaloreita, eikä silloin tule ikinä nälkä. Perjantai tekee mut hulluksi.



Myös tämmönen ajatus on toisinaan vieny mun keskittymisen. Mä pelkään tajuttomasti sellasta päivää, että joku mun tänhetkisistä rakkaista ei oiskaan mun elämässä enää 30.vuoden päästä. Tiedän, että niin ehkä käy, sillä heitä on paljon. Mutta pelkään silti. Oksennan ajatuksesta.

Sekavaa perjantaitekstiä, antakaa mulle jotain syitä hymyillä.

Iida<3

Haaste.

Luin Nooran blogista, että sain haasteen, joten ajattelin sen tässä äidinkielen kirjoituksen lomassa toteuttaa! Tehtävänä on siis vastata 11 kysymykseen, antaa se eteenpäin 11 ihmiselle ja keksiä 11 uutta kysymystä. Koska olen kuitenkin tänään väsynyt ja laiska, en siirrä haastetta kenellekkään vaan jos joku haluaa, niin copy-paste menetelmä on vapaa (:

 

1. Millainen maisema näkyy huoneesi ikkunasta?

Mun huoneen ikkunasta näkee meidän etupihan ja Emmin talon (:

2. Kuka ihminen inspiroi sinua eniten?

Mulla ei oikeastaan oo yhtä tiettyä ihmistä, vaan insipiroidun eri ihmisten luonteenpiirteistä. Vahvat ihmiset vaikuttaa muhun eniten, sillä oon itse melkoisen heikko, ainakin tunnepuolisesti.

3. Jos saisit valita kaksi ihmistä autiolle saarelle kanssasi, kenet valitsisit?

Ottaisin varmaan Emmin mukaan, koska se on ainoa joka tuntee mut paremmin kun kukaan muu ja luulen, että sen kanssa ois kaiken helpoin siellä elää. Toista ihmistä en osaa päättää D:

4. Mikä asia viehättää vastakkaisessa sukupuolessa?

Oon vähän sinisilmänen ihmisten suhteen, jonka vuoksi mun ihastumisen kohde on aina jollain tavalla mulle pahaksi :D Mutta anyway, kiinnitän ensimmäisen huomion silmiin, sillä mun mielestä ne on kaunein osa ihmisessä, ja niistä näkee aika pitkälle mitä sen päässä liikkuu. Loppujen lopuks ehkä se mihin ihastun, on taito kuunnella ja edes yrittää ymmärtää mua ja mun vammailuja. Se, että ne jaksaa olla mun tukena vaikken aina oiskaan ilonen.

5. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi? Miksi?

Secondhand Serenade- Fall for you, koska kappale tuo mieleen alkusyksyn ja siihen kuuluvat muistot, ja se vaan on oikein kaunis viisu (:

6. Mikä on intohimosi?

Hah, en mä tiedä mitä tähän kuuluis vastata, mutta sanotaan että kengät.

7. Lempi tv-mainos?

No jaa... En oikein kattele mainoksia sillä silmällä mikä niistä ois kiinnostava :D Ei mulla sitten taida olla lempparimainosta, ei ainakaan tuu yhtään mieleen.

8. Kuka saa sinut nauramaan?

Kun mä en oo näkyvästi surullinen, mut on ihan äärettömän helppo saada nauramaan. Voisin vaikka vannoa että jokainen kohtaamani ihminen pystyy siihen :D

9. Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Mulla ei suoraansanottuna ole suunnitelmaa, mulla on vaan haaveita. Jos mä saisin valita, niin muuttaisin ulkomaille (sitä varten luen ranskaa<3) ja perustaisin siellä sitten aikanani perheen. Mä haluaisin jonkun ihmisläheisein/luovan ammatin, oon haaveillu mm. kirjailijan, toimittajan ja psykologin urasta tässä viimeisen kolmen vuoden sisään. Lapsia mä haluan ehdottomasti!

10. Ikuisesti yksi vuodenaika, mikä?

Kesä ja vaan ainoastaan siksi, että oon ikuinen palelija enkä tykkää kylmyydestä. Tai lumesta. Tai ylipäänsä mistään muusta kun kesästä :D

11. Miten juhlit syntymäpäivääsi?

Tiedossa on pirskeet,(toisaalta, kolme viikkoo etuajassa)  mikä on harvinaista, sillä oon syntyny karkauspäivänä ja koska mun synttärit on aina hiihtolomalla ( jopa sillon joka neljäs vuosi) niin en yleensä oo niitä pahemmin voinu juhlistaa.

 

 

Iida<3

I'll be your storm.

Rakkaus on aihe, josta riittää puhuttavaa. Rakastaako vai eikö rakasta? Pettääkö se? Haluaako se mua oikeasti? Ja lista on loputon. Ennenkaikkea esille nostetaan kysymys Milloin on sopiva aika sanoa "Minä rakastan sinua". Vaatiiko se viikon, muutaman kuukauden vai vuoden yhdessäolon?

Mun mielestä kyse on ihmisestä, eikä oikeaa aikas ole. Toisille se on helpompaa kuin toisille, mulle kyseinen asia ei oo ikinä tuottanut ongelmia. Mä kerron mun ystävillekkin usein miten paljon niistä välitän, eikä niiden sanojen tuottaminen tunnu kovin vaikeelta.

Noilla kolmella pienellä sanalla on valtava vaikutus ihmiseen. Omakohtaisesta kokemuksesta, niitä ei aina halua edes kuulla. Voihan tää olla vaan mun mielipide, mutta toisinaan on tilanteita, jossa en olis halunnut niitä kuulla.
Mä rakastan sua, sua ja etenkin sua. Kyllä se sieltä tulee, ihan omalla painollaan.

Iida<3

Sanomattomia sanoja.

Mulla on yksinäinen olo. Oon päivä päivältä enemmän vakuuttuneempi siitä, että mun kohtalo tässä maailmassa on olla ikuisesti yksin. Oon valmis heittään pyyhkeen kehään jo tässä vaiheessa, ei mun sydän ole kivestä, ei se kestä kaikkea.

Mä uskoudun mun elämän suurimmista kipukynnyksistä, vaikeimmista asioista ja henkilökohtasista ongelmista. Mä saan ymmärrystä, sympatiaa, huolenpitoa ja rakkautta. Kunnes mut unohdetaan. Unohdetaan, että mä edes olin, hengitin tai puhuin. Sellanen fiilis mulla on nyt. Mulla on järjetön ikävä. En vaan tiedä ketä. Mua itkettää, mutta ei se haittaa, ei kukaan sitä kuule. Lupaan olla hiljaa, ehkä mut on sitten helpompi hyväksyä. Tosiasioilta on järjettömän helppo sulkea silmänsä. Etkä sä edes huomaa vaikka valehtelisin.
Joo mulle kuuluu tosi hyvää.

Iida<3

Knock knock

Knock knoc
Who's there?
Death.
What do you want?
You're head.

Mulla on harvoin ollut ongelmia nukkumisen kanssa. Joululoma oli sitä varten, että voisit ladata akkuja, nukkua pois univelkaa jne. Enkä mää nukkunut juuri ollenkaan. Viime yönä uni viipyi mun luona kaksi tuntia ja senkin se käytti levottomien unikuvien luomiseen.
Koulu alkoi juuri, niinkun saattoi odottaa. Jälleennäkemisen riemulla, ja heti jatkuvalla opiskelulla. Meidän koulussa vaihtui ateriantarjoajakin, joten ruoka on huomattavasti parempaa.

Tai no, niin mä kuulin.

Ja koska bilsanope anto mulle tässä kerran tahattomasti mielettömän painonpudotusvinkin, en millään malta venata juoksulenkkikelejä. Mun jalat huutaa tota metsäpolkua, ehkä mä ostan uudet lenkkarit.
Tästä tulee viel hyvä.

Iida<3

Mä kyllä huudan, kun mun jalat ei enää kanna.

Väsynyttä, hiljaista ja haikeeta. Vaikken mää tästä lomasta erityisesti nauttinut, vaikka mä iloitsen siitä, että saan mun arkeen taas jonkinlaiset rutiinit, samalla mua pelottaa. Mä fiksailin tänään suunnitelmat kasaan, suunnitelmat yo-kirjoituksista, suunnitelmat kesälomasta ja suunnitelmat vanhojentanssimekosta. Mä oon aina ajoissa, en myöhästele, toivon vaan, että suunnitelmat ei kauheasti muutu. Se aiheuttaa ylimäärästä stressiä ja saa mut voimaan pahoin. Älkää muuttako mun suunnitelmia.

Mun postaus Ei se voi sattua jos vertakaan ei vuoda  sai osakseen paljon huomiota, ehkä syystäkin. Mua pelottaa mennä ja kohdata ihmiset jotka sen on lukenut, sillä mä tiedän ne säälivät katseet joita saan osakseni. Mä haluan uskotella, että mä pärjään, sekin on osa mun suunnitelmaa. Haluan näyttää, että selviän, ettei musta kannata olla huolissaan. Mun suunnitelma on opetella täydellinen tekohymy, joka ulottuu silmiin, niin, ettei kukaan voi epäillä, ettenkö pärjäis.

Mä rakastan teitä jokaista höpönpöpönhassunassua, mutten mä halua olla se, kenestä pidetään kokoajan huolta. Se ei oo mun rooli, en mä kuulu siihen. Mä oon kiitollinen tuesta, avusta ja rakkaudesta, jota oon saanu, ja tuun toivottavasti saamaan, osakseni. Ja mä kyllä huudan kovaa, kun mun jalat ei enää kanna.

Iida<3

Arvostan, kiitän ja rakastan.

Mun viimesin postaus sai ihmiset liikkellee. Sen lukijamäärä on suuri ja kommenttejakin tuli kiitettävästi, enemmän kuin aiemmin.
Ymmärrän ihmisten huolenaiheet, tietenkin, kun noin avointa tekstiä kirjotan.
Mutta kukaan ei pysty mua pelastamaan. Mä saan tähän apua ja tukea, enemmän, kuin mä osasin edes kuvitella saavani. Totuus on silti se, että loppujenlopuksi vain mä olen ainoa joka tän kaiken pystyy lopettamaan. Kukaan ei pysty mun päähän asentamaan mikrosirua, joka pakottaa mut syömään tai kohottais mun itsetuntoa.

Mä tiedän tasan tarkkaan kuinka sairas mä oon ja että mä tarvitsen apua, päästäkseni tästä kierteestä eroon. Muttei se mua pelasta, ei se saa mua syömään normaalisti, eikä se motivoi mua oksentamisen lopettamiseen. Mulla ei ole tällähetkellä motivaatiota muutakuin laihtumiseen. Kukaan muu ei mua pelasta, paitsi mä itse. Ei mulla vielä ole siipiä selässä.

Ei se voi sattua, jos vertakaan ei vuoda.

Sä pystyt siihen, sä onnistut, se sattuu vain hetken, eikä sitä kipua edes huomaa.



Mä en jätä sua yksin, mä autan sua, tiedän sun pärjäävän. Vain yksi omena, ja sä oot jo lihava, palannut takaisin entiseen. Mä kiellän sua, satutan sua, lopeta, lopeta, älä syö.



Sä näytät niin kauniilta, kun vaan vähän näet vaivaa. Ei enää ikinä liian pieniä vaatekokoja, mieti sitä. Motivoi ittes. Muista, suu kiinni, et syö, sido kädet selän taakse. Nuku, nuku pikkuinen, tää painajainen kestää vaan hetken.



Sä haluat näyttää tuolta, etkö haluakkin? Sä haluat, että kaikki pitää sua kauniina, sä haluat olla kuningatar. Mä tiedän, että sä haluat, älä vittu kuseta.



Leikkaa vitun narttu, ei tunnu viel missään. Mieti sun päämäärääs, sun unelmaas. Mieti sitä, kun kaikki kehuu sua, kun sä oot oikeasti kaunis. Unohda se porkkana, lasi vettä kiitos.
Mä oon niin ylpeä susta, taas lähti viisi kiloa.

Iida<3

I don´t want to be remembered as the fat girl.

Eilisillan tunnelmat jatkuu edelleen.
Mulla on nyt menny motivaatio ihan kaikkeen. Mua ei kiinnosta koulu, tai muukaan, haluaisin vaan, että kesä tulee ja saisin juosta yöt läpeensä ulkona. Haluan tuntee auringon iholla, mua ei ole luotu elämään pimeään vuodenaikaan. Vaikka mä ahdistun näistä välilomista, kesä on eri juttu. Kesän takia mä oon valmis istuun koulussa koko kevään, tietäen, että pian mä oon vapaa. Pian mä voin hengittää ja tehtävää on niin paljon, ettei mun tarvii stressata syömisistä tai muusta. Mä voin vaan mennä niinkun mun kuuluukin, mä ahdistun liikaa neljän seinän sisällä.

Mutta mun äidin tuntien, se haluaa rajottaa mun vapautta, kahlita mut neljän seinän sisään. Se ajattelee, ettei mulle tee hyvää juosta ulkona iltasin. Mun parastahan se vaan ajattelee.
Paskat.

Iida<3

Silloin kun sanat eivät riitä.

Ja mää kun todella uskoin, että mun ja äitin välit on parantuneet. Mä todella uskoin ja oletin, että meidän välillä vallitsee tasapuolinen luottamus.
Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.

Mä en oo ikinä tajunnu sitä ajatusta, että jos ihmisillä on huono päivä, ne purkaa sen kiukkunsa muihin. Sä aiheutat sillä vaan muille pahaa oloa, enkä mä näe siinä järkeä. Mä en pura kiukkua äitiini, mä en huuda ja koitan olla mahdollisimman hyvä ja kiltti tytär. Joskus tää raivotar ei vaan anna mulle siihen mahdollisuutta.

Mua väsyttää olla niin kauheen kiltti jatkuvasti, mua väsyttää yrittää peitellä mun kiukkua. Mä en vaan halua tulla samanlaiseks, kiukkupääks joka purkaa kaiken väsymyksensä muihin.

Nää on taas näitä iltoja, kun en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Mä oksensin tänää kolmesti, eikä mua edes kaduta. Mä haistatan sille paskat, tykkäsitte tai ette.

Iida<3

 

Vapputyttö.

Koska mun kaveripostaukset on jääny tosi vähiin, niin ajattelin alottaa vuoden ensimmäisen postauksen semmosella (:

Tän postauksen valokeilassa mulla on Katja, mun oma vapputyttö.
Kuten varmaan tästä hemaisevasta lempinimestä voi päätellä, tapasin Katjan ekan kerran vappuna koskenrannassa. Tosin, silloin mä laitoin vaan merkille Katjan pitkät hiukset ja hymyilevän olemuksen. Mun silmissä Katja hymyili jatkuvasti.

Virallisesti Katjaan tutustuin koulussa, kun se siirty lähihoitajakoulusta HaLuun. Silloin mä muistin vapun ja sen hymyn. Ei menny kun pari minuuttia ja me jo juteltiin, jotain pintapuolista musiikista.

Tuosta kohtaamisesta on nyt puol vuotta ja Katjasta on tullut yks tärkeimmistä mun elämässä. Se tietää, miten vaikeita asioita käyn läpi ja jaksaa olla mun tukena. Katjan kanssa saa aina nauraa, sille voin kertoa kaiken ja purkaa sydäntäni. Koulupäivät suorastaan matelee jos se ei oo paikalla, enkä mä kyllä kenenkään muun kanssa ois mennyt kattoon Robin leffaa.

Katja on ihana, aurinkoinen, kaunis ja suurisydäminen ihminen. Katja sanoo asiat suoraan, " meillä kaikilla on oma kassemme"  skitsoo turhista asioista ja on vaan kaikinpuolin mielipuolinen kusiainen <3

RAKASTAN SUA HÖHLÄ JA KATOKKI ETTÄ LUET TÄN.

Iida<3