Istun taas penkillä valkeassa aulassa, odottaen. Kädet hikoo. Ovesta astuu pieni, vanha nainen. Toinen potilas? Ei toki, vaan mun ravitsemusterapeutti.
Istun pöydän päässä, tuijotan erilaisia lappuja ja ruokamalleja. Musta tuntuu hassulta. Mitä mä teen tässä? Miten tää auttaa mua? Itsestäänselvyyksiä, jotka mä tiedän, mutta joita en halua toteuttaa. Nainen sössöttää ja mua ärsyttää. Onneks pääsen piinasta yhen ihanan kainaloon.
Viikonloppu oli hyvä. Perjantaina otettiin iisisti, lauantaina biletettiin. Kyytijärjestelyjen ja vaatekriisin sekamelskasta selvittiin onneks perille. Pienessä hiprakassa hyttysten syötävänä oleminen tuntu hyvältä. Kesältä. Yöllä sovitin avainta lukkoon, nauroin itelleni pimeässä.
Mulla on hyvä olla. Ainakin jossainmäärin.
Iida <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti