Mulla on ollut taas koko viikon blogihiljaisuutta. Oikeastaan voisin perustella sen kiireellä ja väsymyksellä, mutta toisaalta, ei mulle oo tapahtunut mitään, mistä kirjoittaa. Mun ajatukset ja tunteet on nyt niin sekavia, että niitä on turha edes yrittää avata tänne verkkomaailmaan. Ei kukaan ymmärtäis kuitenkaan.
Enkä mä halua kirjoittaa, ennen kun oon varma, mihin suuntaan oon menossa.
Mä vihaan mun kroppaa enemmän joka päivä. Joka päivä, mä näen jotain, mitä edellispäivänä en. Mun käsivarret. Reidet. Peppu. Vatsa. Kaula. Kesä lähestyy ja alan vaipuun epätoivoon.
Onneks huomisesta on tulossa hyvä päivä. Ainakin alustavasti. Voihan olla, että päivän päätyttyä itken ja romahdan, mutta en jaksa uskoa siihen. En tällä kertaa. Mulla on hyvä kutina masussa, ei liikaa perhosia, mutta sopivasti. Mun käsiäkin kihelmöi yhä.
Vietin viikonlopun Lauran kanssa. Se oli pitkästä aikaa meillä. Ei me mitään erikoista tehty. Nukuttiin, lahnailtiin ja puhuttiin syntyjä syviä, aina syömisistä rakkauksiin. Mulla on ollut ikävä sitä naista, eikä kahden vuoden ikäero tässä iessä juurikaan enään näy. Toivottavasti.
Koin myös pieniä ahaa-elämyksiä tänään. Mä tajusin mitä mä haluan mun elämältä, ainakin osittain. Ja mulla on siitäkin ihan hyvä fiilis. Ei tarvii stressata niin paljon.
Voisin hiippailla peiton alle kattelee jotain leffaa. Mun varpaat paleltuu.
Iida<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti